Portilla

toisin kuin toisenlaisina hetkinä ja aiemmin, kun olimme nuoret ja lihaisat, väkevät sekä toivoa ja uhmaa täynnä, kun ojensimme hamuavat ja uhmakkaat kätemme tulevaisuuteen ja kourimme itsellemme kaiken, joimme viinin ja söimme ruoan, humalluimme kaikesta, hamusimme lisää, paisuimme, janosimme ja ojensimme kätemme taas!

nyt me näkemättä ja kuulematta seisomme jonossa portilla eikä kukaan meistä piittaa mistään enempää kuin kukaan toinen, on olemassa kaikenlaisia asioita, jotka ovat olleet meille merkitseviä, mutta tässä odottavassa asetelmassa me osoitamme kuivuneella ja maholla lihallamme kaikki taivasta kohden kuin pistimet, ivaavat, mutta matelevat pistimet ja ulkonevat jänteemme ja luumme sekä nahan mustelmat ja varjot ovat kaikille yhteiset emmekä lopulta olekaan tärkeitä kukaan eikä kenelläkään meistä ole parempia mahdollisuuksia kuin muilla ja me tiedämme sen hyvin kaikki

Puistatuksia

 Päivällä puistossa aurinko poltti niin, että silmät oli pakko puoliksi sulkea. Kävelin hiekkaisen kentän halki. Toisinaan avasin silmäni tarkistaakseni, että pysyin reitillä - muutoin olisin varmasti kadottanut suunnan ja joutunut etsimään koko kurssin uudestaan. Kuumuus hohti hiekasta, sen mustista ja harmaista kiteistä; minusta tuntui, että lämpö tuli askel askeleelta jalkoja ylös ja että vaatetukseni oli omituinen kotelo, jonka sisällä minä olin kovin pieni ja hikoilin niin, että kaikkialla minussa virtasi pieniä puroja, jotka etsivät kiemurrellen tietään alas kuin verisuonet tai vilkkaat köynnökset.

 Liike liikkeeltä etenin, jalka toisen jälkeen ja välissä käsi, jalka, käsi, jalka ja aina käden heilahtaessa tunsin pienet suolaiset purot, jotka nytkähtivät äkisti liikkeelle, kiemurtelivat elohopean lailla nopeasti pyrähdyksensä käsivartta alas ja jäivät sitten valppaina vaanimaan seuraavaa raajan heilahdusta, joka taas sysäisi ne nopeaan liikkeeseen ja tämä hikivirtojen äkkipikainen sykli toisti itseänsä raaja raajalta ja liike liikkeeltä.

 Sitten huomasin katsovani suoraan kohti raukeasti vaappuen lähestyvää itseäni edestä ja alaviistosta niin, että pääni peitti joka toisella askeleella edetessäni puolelta toiselle heilahtaessaan auringon ja sai sen säteet siten ikään kuin sinkoamaan nopeasti päästäni ulos, ja kun sitten taas palasin oikeaan perspektiiviini, oli katseeni keskellä kovin musta piste.

 Poltti, puistatti, olin menossa tavallista iltaa kohden, mutta liike liikkeeltä hitaammin ja täysin ennakoimatta.