Tästä on mennyt kieli

Yksi merkki, sana, lause...suusta päästettynä kieli saastuu, minä mietin, se imee mukaansa kaikki reunamerkitykset ja paskan, puhumisen inha kirous, jos kirjoittaisin mieluummin, kyllä, jos kirjoittaisin ja kirjoitan siksi tätä

jos viestin kieli on puhdas, sen voi ymmärtää kuin veden viestin janoiselle, saastunut kieli on rutsaa sanon, kieli kankeana kuivuudesta, kielellä sanon sanomattoman suoraan silmille, tästä on mennyt kieli toteaa jäljestäjä, ei liian kauan sitten

emme me pane merkityksiä kieleen, merkitykset periytyvät meistä kieleen ja kuulija panee merkitykset jokaiseen sanaan kuin istuttaisi kynttilän jalkaan, tätä me teemme kun puhumme, kynttilän vaha polttaa selkänahkaa ja intentio keihästää molemmat munuaiset, elän

on väärin ymmärtää sanoma, oikein on kuunnella ja nähdä, olla ymmärtämättä, ymmärtäminen on aina oletus ja ainoaa tervettä ymmärtämistä on tarkkailla olettaen ymmärtävänsä silloin kun jokin vaikuttaa selkeältä, liha taipuu rullalle suussa: merkki

näen linnut taivaaseen lentämässä, höyhenkeihäät kohti, ja vain kohti, kohti, taivaaseen sulkinensa ja nukkuvat kaikki silmät nähdäkseen tämän, nukkuvat, olettaen, olettamatta, liikaa.

Suuntavaistoilu

Se, mitä kello on nyt, näyttäytyy minulle tyhjänä tilana katseen ja kellotaulun välissä, ei ole aikaa ellei ole intentiota

päätän elää kaikki hetket nyt
(aivan, herra Palomar)

tahdon suunta tämä tässä
eilen, huomenna nyt, hyväs-

                        -ti