Kirjasimista

Otettaessa käyttöön uusia fontteja tulisi ottaa aina huomioon nyrkkisääntö: "Se ensimmäinen oli hyvä ja luettava". Varmin tapa raiskata saitti on käyttää mahdollisimman hauskan näköistä, mutta lukukelvotonta fonttia.

                                                        x   x   x

Maan kaatuessa päälle elämässäseikkailija sitoutuu jäämään alle. Mietin. Hyvin oikeudenmukaista. Vaihdettuani kirjoitusalustan kannettavasta pöytäkoneeseen olen hieman ymmälläni, kannettavan surkealla ja kasaan puristetulla näppäimistöllä syntyi helpommin tekstiä. Ehkä askeettinen metodi onkin paras mitä tulee tekstin tuottamiseen. Taannoin muistan käyttäneeni - kylläkin jo USB-aikakaudella - PS2-näppäimistöä kirjoittamiseen sen näppäinten suuren koon takia, kirjoittaminen oli helpompaa. Alan ymmärtää, miksi moni kirjoittaja yhä suosii vanhanaikaista kirjoituskonetta. Tietokone verkkoineen harhauttaa kirjoittajan keskeisestä kaikenlaisille sivupoluille ja itse kirjoitusprosessi jää taka-alalle oheislaitteita ja fontteja asennellessa ja sosiaalista mediaa kolutessa.

Kirjoittajan ikuisuus

Kirjoittajan ikuisuus: Ensimmäisiä onnistuneita kahta sanaa tai ensimmäistä hyväksyttävää virkettä edeltävä kuolonhiljaisuus, jonka aikana voisi hyvinkin kuulla jonkin pienen objektin putoavan mielen lattialle; ja sen iskeytyessä kovaa pintaa vasten voi kuulla kaiun kimmahtelevan mielen seinästä toiseen, vailla muuta päämäärää kuin ikuinen liike ja tavoite toteuttaa objektin kaikki mahdolliset positiot tyhjän mielen sisällä laskemattoman ajan kuluessa. Tämä on hyvin pelottavaa. Saatan katsoa ulos ja nähdä lintuauran kokoilevan rivejään muodostelmassa matkallaan kohti etelää ja pakoon kolkkoa pohjoisen talvea ja kuvitella olevani yksi niistä vain päästäkseni eroon painajaismaisesta hiljaisuudesta ja paetakseni paperikammoa. Lintuna ottaisin paikkani ja menisin muiden mukana sinne, minne aina on menty.


Mutta minä en ole lintu enkä opportunistisen liikkeen automaattinen kannattelija, minä tarvitsen sanani ja virkkeeni tunteakseni olevani olemassa ja samoin tarvitsen kammoni aloitusta kohtaaan siitä huolimatta, että se saa minut kieriskelemään tuskissani oman itseluotttamukseni ja saamattomuudenpelkoni painiskellessa kovin tasaväkisesti keskenään kykenemättä mitenkään ennustamaan kumpi lopulta voittaa.


Tärkeintä tässä on itse luomisen prosessi. En valitse paperikammoa ja synnytystuskaa saadakseni tuotoksen ilmoille ja tunteakseni ylpeyttä sen (toivottavasti) nauttivan arvostuksen johdosta. Tärkeintä on löytää oma flow, päästä sisälle itse luomisprosessiin, voittaa pelot ja ylittää kaikki kynnykset ja sitten vihdoin nähdä, kuinka kirjoittaminen - tai mikä tahansa muu tapa luoda - on saatettu alulle; ja itse prosessissa kirjoitusaktin tuottama tyydytys onkin sitten vertaansa vailla, jumalallinen, haikea ja surullinen yhtäaikaa, jopa tuskallinen, mutta niin palkitseva.

Perseestä reväisty

Oman tekstin editointi on hanurista. Tunne lienee kovin tuttu monelle kirjoittajalle. Vihaan kajoamista mihinkään tuotokseeni, sillä jokainen teksti tuntuu sellaisenaan ainoalta oikealta, ei objektiivisesti oikealta tai valmiilta vaan subjektiiivisesti valmiilta, minun puutteellisen ja vajavaisen minäni henkilökohtaisesti kokonaiselta ja täydeltä tuotokselta. Täyttä skeidaa tai ei, se tulee minusta ja on osa persoonaani.

- Hei kaikki, väänsin just täydellisen tortun, tulkaa tsekkaan hei!

 Siihen ei vaan kajota, se on sellainen kuin se on ja jollaisena se on maailmaan tullut, c'mon.

https://www.facebook.com/bigassfans