Suuntavaistoilu

Se, mitä kello on nyt, näyttäytyy minulle tyhjänä tilana katseen ja kellotaulun välissä, ei ole aikaa ellei ole intentiota

päätän elää kaikki hetket nyt
(aivan, herra Palomar)

tahdon suunta tämä tässä
eilen, huomenna nyt, hyväs-

                        -ti

Ihmisen historia

Oh yeah, tullaan ja sitten vaan mennään pois vai

pelko menee hiuksia pitkin päähän ja sitten me näännytämme itsemme pois, omituinen prosessi ihmiselo, kädet ja jalat ja pään nuppu, olisimme kukkia jos olisimme kauniimman väriset

mikään vuori ei valloitu ajatuksen voimalla, mutta silti me olemme kärkkäät

ajattelemaan ja uskomaan ihan mitä tahansa vaaditaan, ja ihan vain että
                    kaikki olisi hetken meidän

rakentavat suurta laivaa tuolla, tiedän, laivalla purjehtivat pois kaikesta

mutta se laiva on kirottu laiva ja palaa aina takaisin kuin haamu, lopullinen lähtö ei tällä tavalla onnistu nyt ikinä

odottaa satamassa ihmistä ihmisen historian jokainen sivu ja kappale, jokainen


virke ja pilkku, etäiset huudot.

Ihmisyyden topografia

Ihmisestä kasvaa jumalan tukka kun sen päästää irti ja antaa sen tehdä mitä tahtoo, ja tahtoohan se, ihminen, sillä on vapaa tahto, huutaa ihminen itse: "Minulla on vapaa tahto" ja sitten se menee ja vetää kännit ja paskoo lattialle, sellainen ystävä on ihminen, ja juoksee peuran kiinni ollakseen ihminen, traaginen raajojen mytty

minä olen ihminen ja katkarapu ja leijona yhdessä muodossa, tätä on siis olla ihminen ja kaikki sen persoonat, tätä, kailottaa vanhoja lauluja posket lommolla ja samalla puhallella aivoja ulos korvien kautta puristamalla nenä umpeen, ruumiin kaikki aukot avoinna ruumiin nesteiden juosta, tämä on rumaa alkukantaista lihaa, nesteen ja luun maaginen riitti

nousta barrikaadeille ja julistaa kaikkia sanomia yhtäaikaa, veisata ja nuolla ylipappien perseitä mansikkahilloon kastetulla kielellä ja ojentaa harjan varsi edellä ensimmäiselle vastaantulijalle joka on porvari ja joka vastaa kaikkiin kysymyksiin ahneesti, rikas on aina nälkäinen kojootti, syntymäkastitettu katuojaan yksi

imaista kaikki lautaset tyhjiksi yhdellä suulla ja laulaa kuin kameleontti - me menemme metsään tässä, reivatkaa purjeet meihin tulee suuri naisen kuva kaikkiin sisälle jos emme, tylytetty imisä, janoinen possu rusetti kaulassa lutkuttaa siantissit rusinoiksi ja kaikkialle laskeutuu ydinaseeton sienipilvi

me menemme metsään tässä

julistaa Leonardo ja astuu lohikäärmen rajusti takaa.

Huoneista

Epäjärjestyksessä liikenne etenee kaupungin katuja. Astun sisään huoneeseen, jossa en vielä ole, pyytelemättä, hiljaa. Aistiakseni ja tunnustellakseni tyhjyyden, jonka sitten täytän, on tärkeää tehdä tämä. Huoneet on tehty kuin valokuva-albumit: Sinun on silmäiltävä kaikki sivut hahmottaaksesi kokonaisuuden, sillä tämän kokonaisuuden luonne osoittautuu usein hyvinkin yllättäväksi - jokin satunnainen aukeama saattaa rikkoa muuten rauhallisen ja tasaisen materiaalin poikkeavuudellaan ja kompleksisuudellaan.

Huoneen järjestys on suoraan verrannollinen katsojan mielen epäjärjestykseen: Jos minä pidän huoneesta, se usein sisältää paljon mielenkiintoista materiaalia vaikkei olisikaan suoranaisesti siisti ja tyylikäs. Hyvä maku ei ole läheskään aina liian prameileva ja äärimmäisen harvoin se sisältää posliinia sekä kiiltäviä metalli- ja jalometalliesineitä, pikemminkin kirjoja, maalauksia ja lehtileikkeitä, joita arvostan henkilökohtaisesti huomattavasti korkeammalle kuin modernia tai jotakin uudelleentuotettua vanhaa tyylisuuntaa, joka pikemminkin vaivuttaa flegmaattisuudellaan uneen kuin piristää tai tekee olon kotoisaksi.

Tässä huoneessa on peili, jossa olen minä tässä huoneessa, ja sitten piironki, jossa on pöytätaso ja sen alla vetolaatikot ja päällä umpipuisin ovin suljettavat hyllyt. Pidän piirongista, vaikka sen puupinta onkin peitetty paksulla öljymaalilla ja vaikka huone on suorastaan mauton sekoitus uutta ja vanhaa tarpeellista - todellakin, tarpeellista tavaraa, joka on yritetty naamioida tarpeettomaksi ja kuin vahingossa unohdetuksi, kuten hajanainen kasa vanhoja sekä uusia aikakauslehtiä ja kirjoja, muoviset sälekaihtimet ikkunassa, laitostyylinen jalkalamppu, puoliksi kotoisan ja puoliksi laitosmaisen oloisia tuoleja...televisio lisävarusteineen ja edelleen kaikkeen aiempaan sopimaton pöytä.

Peilistä näen itseni enkä ole ikinä oppinut pitämään tästä huoneesta riittävän paljon voidakseni sanoa, että pidän siitä, vaikka itse asiassa se miellyttääkin minua jonkin verran. Tämä kaikki on kiusallista, menen siis peilin luokse - peili on pieni ja huomaamaton sinänsä, mutta riittävän suuri peilatakseen - minkä jälkeen minun on kohdattava itseni ajassa, nyt. Tuoksun olkani yli huomenelle ja sanon kättäpäivää kaikile tunnelmille, otatteko minut syliin oi ajan orjattaret ja masturboitteko kylmän katseeni tuleen? Minä yllätän itseni kuin varkaan toisen ihmisen puutarhasta ja päätän pysytellä ulkona tästä huoneesta, kuunnella autonmottorien sointuja sekä sitä, kuinka muutama lintu jatkuvasti laulaa. Tyytyväinen? En ylen.

Säteilyä

Onnellinen poika juoksee sammakko taskussa katua nurin;
auringonsäde lävistää pojan sielun,
           tulee ulos selästä kuin luoti
ja seivästää monta ihmistä lisää.

Pullakuski veivaa Fordin taskuun ja aamukahvi
menee monen ihmisen sisälle.

Kaikki nauravat hetken.

Tämä kaikki tapahtuu yhtäaikaa.

Déjà vu kokemisen syndroomana

 Toisinaan rakentuvat puut maisemaan kuin taivaaseen osoittavat mustat siittimet kun ilta hämärtää ja ajatukset ovat pelkissä jalkojen askeleissa. Sitten tulee kuin näkisi nopeasti kaiken jähmettyvän vuosiksi ja tämä valokuva jää verkkokalvoihin kuin lattialle juuri pirstoutunut lasi. Sirpaleet ovat kaikki pahasti hajallaan ja kukin tarkoin paikoilleen asettuneina, silmät ehtivät tässä perille ennen ajatusta ja jossakin ruumiin sisällä liikkuu nopeasti tuntematon elin, joka kertoo asiasta josta ei oikeasti ole vielä ehtinyt tietää mitään.