Toivon lyhyt oppimäärä lisukkeitta

Pääni päällä leijuu sädekehä, jonka nimi on Utopia. Talletan siihen kaikki infernaaliset ajatukseni ja selviän hengissä, vaikka kaikki muu kuolee. Katastrofi on hilpeä leikki. Elämä roikkuu ja valuu sormen päistä, iljettävä elohopea. Ompelen haavoista haarniskan ja ujutan sen ylleni kuin tiukan vaatteen - Kohtaamisen ensimmäinen sanaton oppitunti. Näin voimme nauttia kivun suoraan iholta ja tuntea sen, minkä todella tunnemme.

Kipu on hellä lääke

Sana menee valon taakse piiloon ja minun tulee kylmä kuin oikeussalissa. Nostan sormet peitoksi ja ajattelen jotain unohtunutta runoa, jossa puhuttiin kivusta. Kipu on hellä lääke. Tuskalla lähtevät kaikki vaivat. Viillän sieluni auki kuin palon.

Ilma on paksua hengittää. Avaan teorian, mutta unohdan heti kaikki käsitteet ja kellun tekemisessä. Lamppu hengittää iholleni ja tiedän, että toivoa ei ole edes ollut. Kohdusta sudenkuoppaan, oivallinen kaari, hallitsematon pyrähdys. Me olemme, jotta jokin olisi. Näitä mietittyäni sytytän savukkeen tulella ja hylkään puoli kirjahyllyä. Indeksi.

Avaisin pullon, jos minulla olisi. Joisin tietoni pois - ja olisin onnellinen kunnes kuolisin ja kaikki ajatukset minussa.

Jäljillä

Tästä on mennyt päivän polku.
Luen jäljet
ja kohennan ääneti sieluni tulta.