Uneliaana

Uneliaana ohitan korvillani melkein kaikki äänet
piirrän huoneen tyhjäksi sulkemalla silmät
laskeudun oktaavia alemmas
sanon nuotin
ja toisen nuotin
tiputellen

kylmä maa herää taas aamulla
ja minä kävelen siinä.

Epäilys

Lasinen massa iskeytyi seinään ja hajosi tuhansiksi pirstaleiksi kaikkialle, levittäen tasaisen jalokivimäisen maton huoneen alastomalle lattialle.

"Sinä!" huusin silmät vihan liekittäminä, "Kaiken aikaa olet sulauttanut itseäsi tuon kristalliesineen kiteisiin päästäksesi sisään, ujuttautuaksesi, kylvääksesi ensin itsesi pienen siemenen huoneeseen ja sitten alettuasi kasvaa lisää ja lisää viattomalta vaikuttaneen alun ympärille ollaksesi aina läsnä ja tukeaksesi harhaluuloasi - ettemme pärjäisi ilman sinua - ja kuullaksesi jokaisen sanamme ja onomatopoeettisen elkeemme, tahditon käärme!".

Tänään, nyt

Tänään on ihmiskunta asettuva tahdottomaksi kollaasiksi minulle. Tarkoittaa: Havaitsemisen päivä, huomaamisen hetki. Siis tänään, nyt, ovat jäsenet ja torsot ja päät seisahtuneet luettavaksi yhtenä huimaavan suurena objektina...kulkuneuvoissa, jalkakäytävillä, asuntojensa rappusilla, talojen katoilla ja kellareissa, ja kaikki yhtä hiljaa. Minun asemani ja sijaintini tässä rujossa rykelmässä: Toivottomasti saarrettu, pakotettuna aistimaan. Ihmisyyden löyhkä, kuin kujan roska-astiasta, viikkoja vanhat jätteet, musertaa minut pilveensä ja minä tahdon kadota, olla poissa, muualla täältä, en tahdo olla osa tätä enkä osa mitään, EN MITÄÄN! Olen kokonainen. Tahdon olla jakamaton minä, spektrini napa, pelkistetty itseys, josta kaikki ihmisyys on raastettu irti ja unohdettu tuhansien muistojen taa ei-koskaan-löydettäväksi.