Runoutta runoudesta, kirjoituksia kirjoituksista, taidetta taiteesta, kulttuuria kulttuurista.
perjantai 13. joulukuuta 2013
Uneliaana
Uneliaana ohitan korvillani melkein kaikki äänet
piirrän huoneen tyhjäksi sulkemalla silmät
laskeudun oktaavia alemmas
sanon nuotin
ja toisen nuotin
tiputellen
kylmä maa herää taas aamulla
ja minä kävelen siinä.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Epäilys
Lasinen massa iskeytyi seinään ja hajosi tuhansiksi pirstaleiksi kaikkialle, levittäen tasaisen jalokivimäisen maton huoneen alastomalle lattialle.
"Sinä!" huusin silmät vihan liekittäminä, "Kaiken aikaa olet sulauttanut itseäsi tuon kristalliesineen kiteisiin päästäksesi sisään, ujuttautuaksesi, kylvääksesi ensin itsesi pienen siemenen huoneeseen ja sitten alettuasi kasvaa lisää ja lisää viattomalta vaikuttaneen alun ympärille ollaksesi aina läsnä ja tukeaksesi harhaluuloasi - ettemme pärjäisi ilman sinua - ja kuullaksesi jokaisen sanamme ja onomatopoeettisen elkeemme, tahditon käärme!".
torstai 5. joulukuuta 2013
Tänään, nyt
Tänään on ihmiskunta asettuva tahdottomaksi kollaasiksi minulle. Tarkoittaa: Havaitsemisen päivä, huomaamisen hetki. Siis tänään, nyt, ovat jäsenet ja torsot ja päät seisahtuneet luettavaksi yhtenä huimaavan suurena objektina...kulkuneuvoissa, jalkakäytävillä, asuntojensa rappusilla, talojen katoilla ja kellareissa, ja kaikki yhtä hiljaa. Minun asemani ja sijaintini tässä rujossa rykelmässä: Toivottomasti saarrettu, pakotettuna aistimaan. Ihmisyyden löyhkä, kuin kujan roska-astiasta, viikkoja vanhat jätteet, musertaa minut pilveensä ja minä tahdon kadota, olla poissa, muualla täältä, en tahdo olla osa tätä enkä osa mitään, EN MITÄÄN! Olen kokonainen. Tahdon olla jakamaton minä, spektrini napa, pelkistetty itseys, josta kaikki ihmisyys on raastettu irti ja unohdettu tuhansien muistojen taa ei-koskaan-löydettäväksi.
torstai 7. marraskuuta 2013
Toivon lyhyt oppimäärä lisukkeitta
Pääni päällä leijuu sädekehä, jonka nimi on Utopia. Talletan siihen kaikki infernaaliset ajatukseni ja selviän hengissä, vaikka kaikki muu kuolee. Katastrofi on hilpeä leikki. Elämä roikkuu ja valuu sormen päistä, iljettävä elohopea. Ompelen haavoista haarniskan ja ujutan sen ylleni kuin tiukan vaatteen - Kohtaamisen ensimmäinen sanaton oppitunti. Näin voimme nauttia kivun suoraan iholta ja tuntea sen, minkä todella tunnemme.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Kipu on hellä lääke
Sana menee valon taakse piiloon ja minun tulee kylmä kuin oikeussalissa. Nostan sormet peitoksi ja ajattelen jotain unohtunutta runoa, jossa puhuttiin kivusta. Kipu on hellä lääke. Tuskalla lähtevät kaikki vaivat. Viillän sieluni auki kuin palon.
Ilma on paksua hengittää. Avaan teorian, mutta unohdan heti kaikki käsitteet ja kellun tekemisessä. Lamppu hengittää iholleni ja tiedän, että toivoa ei ole edes ollut. Kohdusta sudenkuoppaan, oivallinen kaari, hallitsematon pyrähdys. Me olemme, jotta jokin olisi. Näitä mietittyäni sytytän savukkeen tulella ja hylkään puoli kirjahyllyä. Indeksi.
Avaisin pullon, jos minulla olisi. Joisin tietoni pois - ja olisin onnellinen kunnes kuolisin ja kaikki ajatukset minussa.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Béla BARTÓK: For Children
Sanon epäröimättä suullani sanat ja puhaltelen ilmaa väliin. Ajattelen tietoisesti jotakin lapsuuteni hetkeä, jona istuin pellon keskellä piikikkään heinäseipään varjossa hikoillen ja korvat kärpästen surinasta lukossa. Mielenkiintoinen ote elämästä. Eräs hetki ja sen kaiut. Jokainen hetki on sellaisenaan funktio - ei pidä vähätellä merkityksellisyyttä, sillä jokainen pieni sisältää kaikki suuremmat. Kuin maailmankaikkeus kirjoitettuna partikkeliin. Pienessä liikkeessä kaikkeuden koko kaari. Kämmenen läimäys paljasta olkaa vasten, paarman raato putoaa. Ja kaikki kuolemat tässä yhdessä, koko luomakunnan tuho.
Oi kaikkeus, anna edes jonkin loppua ja haihtua pois, edes joskus! Mutta minä tiedän. Sen tavan, jolla aika juoksuttaa tapahtumista ja jokaisessa tilanteessa piilevän maailmankaikkeuden. Ajattelen, että tahdon unohtaa kaikki unohtamani asiat, tahdon olla puhdas kaikkeudesta, eksistenssin neitseys, maan kamaran suola ja kaikki vedet -.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Unohdus
Olin juuri astunut huoneen laidan ylitse
ja puhaltanut eilisen olan yli
kun sanoit ettei mennyt kuole kulkemalla,
kaikki matkani piirtyivät lattialle
ja sinun silmäsi olivat sumeilemattomat ruusut.
lauantai 12. lokakuuta 2013
perjantai 11. lokakuuta 2013
Solitudi
Puheen ääni murtuu hiljaa valoisassa huoneessa auringon keilaan, jossa pöly huolettomasti tanssii. Asia jää minulle epäselväksi, puhe jää pelkäksi puheeksi, sattumanvaraiseksi ja tarkoituksettomaksi foneettiseksi äänen leikiksi. Tarttuisin tätä ääntä kädestä - jos sillä olisi käsi - ja tanssisin sen kanssa tyhjän huoneen musiikin.
Taittelen tilanteen taskuuni ja opetan itseni katsomaan eteenpäin: Tämä huone ja minä olemme astuneet liian valmiiseen maailmaan aivan liian valmiina. Me olemme veistetyt muotoon, joka ei jousta, ja tämän muodon sisällä sielut vääntelehtivät, ongenkoukun madot, kuin vain viimeistä hetkeään vailla.
Silmäni sanovat, että niiden jaksaminen katkesi ja muurautuvat umpeen.
Such a waste
Maan ääni kun aamu laskeutuu sen päälle. Mietin omaa lauseenjäsenyyttäni päivän koittaessa enkä juurikaan etene päätelmissäni. Omituinen risukasa kaikenlaisia ylijäämäajatuksia ja mietelmän roippeita, joiden hyötykäyttö lienee mahdotonta.
torstai 10. lokakuuta 2013
Kumarassa, nöyränä
Anellen yötä ohittamaan. Kumarassa, nöyränä. Vihaisena ja katkerana kuin päivänkoitto.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Toteutumaton
Ei ole jäljellä yhtäkään oikeaa suuntaa tai tekoa. On vain historia, joka ei koskaan toteutunut ja sen historian nimi on Tulevaisuus.
lauantai 28. syyskuuta 2013
I come like water, and like wind I go
Miellän tämän sieluni talon raiskatuksi temppeliksi, autioituneeksi olotilaksi, olen hylätty, hylännyt itseyteni ja antautunut lipumaan hetkissä eteenpäin kuin tukki virrassa, virrassa, jolla ei ole tunnettua päämäärää vaan ikuinen juoksu. Pyörittelen mielessäni ajatusta runokokoelman viimeistelystä, mutta pian sekin saa minut voimaan pahoin kaikessa tarkoituksettomuudessaan ja mitäänsanomattomuudessaan - minulla ei ole mitään muuta kuin ontto ruumis, joka toimii turhaantuneen mielen vankisellinä. Jokainen ajatus alkaa heti synnyttyään tempoilla ja poukkoilla seinästä seinään osoittaen tällä tavalla omaa kipuaan ja olemisensa harhautumista.
perjantai 27. syyskuuta 2013
Haydn, Symphony No. 92, Oxford
Kääräisen savukkeen pikakahvimukillisen mausteeksi. Ajattelin tehdä tänään en-mitään. Niin kuin kovin usein. Piipahdan nettidivarissa ja tilaan kirjan tai kaksi, vain tehdäkseni jotain muuta näillä sormilla. Piristääkseni ajatteluani. Käärin toisen. Haydn, Symphony No. 92, Oxford. Niitä päiviä, joina voi vain katsoa ja kuunnella. Tupakan tuhka vajoaa näppäinten väliin.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Hamuten
katson minne pajun lehdet menevät kosketuksen jälkeen
vihreä sametti on äkisti poissa ja kaikki unet
tämä ei ole totta, ja on tämä
nyt totta
kun odotus on täällä
auringon valaistessa elävät kasvit ja ruohon
näen itseni vaatteissa, sormet
luontoa kohti ojossa
ajattelen herätä, mutta
tahdon tuntea lehden verat
ja katsoa rauhassa lisää.
tiistai 24. syyskuuta 2013
Mauri Kunnakselle elämäntyöpalkinto
Mauri Kunnas |
Omalla koiramaisella tavallaan Kunnas ansaitsisi juhlapäivänsä suomalaiseen kalenteriin jonnekin Runebergin päivän ja Suomalaisuuden päivän välille. Nimeksi voitaisiin hyvinkin laittaa Koiramaisuuden päivä.
Yhytys
Minuun sataa räntää sisään
kaavin lunta sieluni seiniltä
ja pakotan aistini kahden kannen väliin
onnistumatta, minä
olen kivulias sotahuuto ja tuntosarvien kasa.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Epätasapaino
Toisesta minusta tulee kaikki ulos
toiseen minuun menee kaikki ja jää
asumaan ja mahtuu
status quo
humana
nollat ja ykköset
riittävät kuvaamaan kaiken
minä en anna kuvata minun.
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Kaikki aistit
Peilillä on silmät, kello seinässä
takoo minuutteja minuun
kädestä kirpoaa muki
lattian graniittiin
posliininsirpaleet, jokainen niistä
antaa vihaiset aplodit
ikään kuin
olisin tässä jotakin enemmän kuin,
että välittäisin
ja silti
minä sain sinulta kaikki aistit.
Jos ei koskaan enää, niin tämän kerran vielä
Katseesi kantoi minulle asti ja kertoi mitä kerrottavissa oli. Imin sen silmistäsi ja olin velkaa jumalalle kukon. Huone käänsi seinänsä minuun ja alkoi puristaa minuuttani kasaan. En ottanut mitään vastaan, maalasin itseni peiliksi, näytin miksi olen tullut. Tuhat kukkaa ja terälehdistä tee, makea juoma. Jos ei koskaan enää, niin tämän kerran vielä: Minä näin tämän hetken ja asuin sen reessä, kaiken näkyvän ja nähdyn nimissä, minä asuin! Terveydeksi jokaisen tämä viini - minä päätän jäädä ilman, olen menettänyt järkeni, tämä on päätös!
lauantai 21. syyskuuta 2013
Maalaan elämällä tämän
Että näkisin kaupungin, johon lensit, Reykjavikin kadut ja toisten ihmisten ystävät. Istun huonossa tuolissa kirjaimia imeskellen.
Maalaan elämällä tämän,
ikävästä riippuville seinille.
Vuorovesi
Oksensit minulle viestin pulloon ja heitit sen mereen nukkumaan. Heräsin autiolta saarelta ilman vettä, löysin postisi ja join sen viimeistä tippaa myöten - mitä minä tein väärin? En tahtonut eksyä saarelle enkä anellut mitään sinulta. Olin saarella vahingossa eikä siellä ollut vettä, olin pakotettu vastaanottamaan Sinut.
Nyt kun me kuljemme kaksin, en tahdo muistella joitakin asioita, kuten tätä tässä, mutta sitten muistelen kuitenkin ja lopulta nukahdan katseesi varjoon.
Kirjasimista
Otettaessa käyttöön uusia fontteja tulisi ottaa aina huomioon nyrkkisääntö: "Se ensimmäinen oli hyvä ja luettava". Varmin tapa raiskata saitti on käyttää mahdollisimman hauskan näköistä, mutta lukukelvotonta fonttia.
x x x
Maan kaatuessa päälle elämässäseikkailija sitoutuu jäämään alle. Mietin. Hyvin oikeudenmukaista. Vaihdettuani kirjoitusalustan kannettavasta pöytäkoneeseen olen hieman ymmälläni, kannettavan surkealla ja kasaan puristetulla näppäimistöllä syntyi helpommin tekstiä. Ehkä askeettinen metodi onkin paras mitä tulee tekstin tuottamiseen. Taannoin muistan käyttäneeni - kylläkin jo USB-aikakaudella - PS2-näppäimistöä kirjoittamiseen sen näppäinten suuren koon takia, kirjoittaminen oli helpompaa. Alan ymmärtää, miksi moni kirjoittaja yhä suosii vanhanaikaista kirjoituskonetta. Tietokone verkkoineen harhauttaa kirjoittajan keskeisestä kaikenlaisille sivupoluille ja itse kirjoitusprosessi jää taka-alalle oheislaitteita ja fontteja asennellessa ja sosiaalista mediaa kolutessa.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Tästä on mennyt kieli
Yksi merkki, sana, lause...suusta päästettynä kieli saastuu, minä mietin, se imee mukaansa kaikki reunamerkitykset ja paskan, puhumisen inha kirous, jos kirjoittaisin mieluummin, kyllä, jos kirjoittaisin ja kirjoitan siksi tätä
jos viestin kieli on puhdas, sen voi ymmärtää kuin veden viestin janoiselle, saastunut kieli on rutsaa sanon, kieli kankeana kuivuudesta, kielellä sanon sanomattoman suoraan silmille, tästä on mennyt kieli toteaa jäljestäjä, ei liian kauan sitten
emme me pane merkityksiä kieleen, merkitykset periytyvät meistä kieleen ja kuulija panee merkitykset jokaiseen sanaan kuin istuttaisi kynttilän jalkaan, tätä me teemme kun puhumme, kynttilän vaha polttaa selkänahkaa ja intentio keihästää molemmat munuaiset, elän
on väärin ymmärtää sanoma, oikein on kuunnella ja nähdä, olla ymmärtämättä, ymmärtäminen on aina oletus ja ainoaa tervettä ymmärtämistä on tarkkailla olettaen ymmärtävänsä silloin kun jokin vaikuttaa selkeältä, liha taipuu rullalle suussa: merkki
näen linnut taivaaseen lentämässä, höyhenkeihäät kohti, ja vain kohti, kohti, taivaaseen sulkinensa ja nukkuvat kaikki silmät nähdäkseen tämän, nukkuvat, olettaen, olettamatta, liikaa.
torstai 19. syyskuuta 2013
Kadotus
Ruohoton nurmi kasvaa
kun ylensyönyt lintu putoaa
taivaalta
roskat nurmella sulavat
linnun raato maatuu siihen
ääneti
lohdulliset sanat
poissa.
Suuntavaistoilu
Se, mitä kello on nyt, näyttäytyy minulle tyhjänä tilana katseen ja kellotaulun välissä, ei ole aikaa ellei ole intentiota
päätän elää kaikki hetket nyt
(aivan, herra Palomar)
tahdon suunta tämä tässä
eilen, huomenna nyt, hyväs-
-ti
Nurmella
Nurmella kukkien paritellessa kävelen minä
johtaakseni itseni harhaan
saadakseni olla minä vain
menen olen simpukka kuivun rantahiekassa, huudan
huudan
keuhkoista ilman suusta sanat
ja muut simpukat kuulevat minut
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Miksi ei
Ääneti lupaan itselleni leikata oman lankani mieluummin kuin ojentaa sakset vieraalle. Typerä maisema saa minut huonolle tuulelle. Ja kaikki nämä ajatukset: Halut, himot, pelot, rienat...voiko mikään olla enää koskaan samoin kuin 18.9.1984 klo 14:52:12? Ja miksi ei? Tahdon olla ajan herra ja valjastaa vuodet, käyttää niitä kuin suurta määrää rahaa.
Ihmisen historia
Oh yeah, tullaan ja sitten vaan mennään pois vai
pelko menee hiuksia pitkin päähän ja sitten me näännytämme itsemme pois, omituinen prosessi ihmiselo, kädet ja jalat ja pään nuppu, olisimme kukkia jos olisimme kauniimman väriset
mikään vuori ei valloitu ajatuksen voimalla, mutta silti me olemme kärkkäät
ajattelemaan ja uskomaan ihan mitä tahansa vaaditaan, ja ihan vain että
kaikki olisi hetken meidän
rakentavat suurta laivaa tuolla, tiedän, laivalla purjehtivat pois kaikesta
mutta se laiva on kirottu laiva ja palaa aina takaisin kuin haamu, lopullinen lähtö ei tällä tavalla onnistu nyt ikinä
odottaa satamassa ihmistä ihmisen historian jokainen sivu ja kappale, jokainen
virke ja pilkku, etäiset huudot.
Lyhyt balladi aamusavukkeelle
Käsipäivää ja huomenta ovenkahvalle, siirryn tupakoimaan, yskä ottaa minut, minä otan yskän, savu rakentaa hetkellisen maiseman, puhallan sen tasaiseksi, tänään en aio tehdä yhtään mitään, edes ajatella.
tiistai 17. syyskuuta 2013
Ihmisyyden topografia
Ihmisestä kasvaa jumalan tukka kun sen päästää irti ja antaa sen tehdä mitä tahtoo, ja tahtoohan se, ihminen, sillä on vapaa tahto, huutaa ihminen itse: "Minulla on vapaa tahto" ja sitten se menee ja vetää kännit ja paskoo lattialle, sellainen ystävä on ihminen, ja juoksee peuran kiinni ollakseen ihminen, traaginen raajojen mytty
minä olen ihminen ja katkarapu ja leijona yhdessä muodossa, tätä on siis olla ihminen ja kaikki sen persoonat, tätä, kailottaa vanhoja lauluja posket lommolla ja samalla puhallella aivoja ulos korvien kautta puristamalla nenä umpeen, ruumiin kaikki aukot avoinna ruumiin nesteiden juosta, tämä on rumaa alkukantaista lihaa, nesteen ja luun maaginen riitti
nousta barrikaadeille ja julistaa kaikkia sanomia yhtäaikaa, veisata ja nuolla ylipappien perseitä mansikkahilloon kastetulla kielellä ja ojentaa harjan varsi edellä ensimmäiselle vastaantulijalle joka on porvari ja joka vastaa kaikkiin kysymyksiin ahneesti, rikas on aina nälkäinen kojootti, syntymäkastitettu katuojaan yksi
imaista kaikki lautaset tyhjiksi yhdellä suulla ja laulaa kuin kameleontti - me menemme metsään tässä, reivatkaa purjeet meihin tulee suuri naisen kuva kaikkiin sisälle jos emme, tylytetty imisä, janoinen possu rusetti kaulassa lutkuttaa siantissit rusinoiksi ja kaikkialle laskeutuu ydinaseeton sienipilvi
me menemme metsään tässä
julistaa Leonardo ja astuu lohikäärmen rajusti takaa.
Varjot
Kuulen
kuinka itket
Ei tässä kovassa maassa
kasva muu kuin varjot.
Sydämet ovat olemassa.
Olemme hiljaiset
kun hetki koittaa.
Rivit
Tilasin nettidivarista Jarno Pennasen 'Rivit - Kootut runot' ja jään odottelemaaan postimiestä. Kyseessä on yksi niistä kirjoista, jotka minun yksinkertaisesti Saarikosken 'Juomarin päiväkirjojen' lisäksi kuuluu omistaa ja oivalsin tämän vasta eilen, kun jokin säe tai virke tai nettidivarin sivulla ohi vilahtanut kirjan kansi toi mieleeni Pennasen. Olin juuri haeskellut lisäinformaatiota 1922 Kalevalasta netin antikvariaateista saatuani sellaisen lahjaksi ja/tai palkkioksi - Kiitän nöyrimmästi vielä kerran!
Pennasen modernismi on kypsempää kuin monen myöhäisemmän runoilijan, sitä ei voi olla rakastamatta. Mietin tässä samalla josko löytäisin myös Mika Waltarin nuoruuden runot samaa kautta, kun kerran aikakauteen ajauduin.
maanantai 16. syyskuuta 2013
Olemme kaikki kotoisin helvetistä
STOP TERROR |
tanner kirkuu tukka sojossa
- Laskekaa se ase maahan!
Tuopissa olut kiehuu
ja polttaa juomarin jokaista solua
- Mikä vitun ase?
Maapallo seisoo paikallaan
ja kaikkeus kiertää sitä suu irvessä
- Ottakaa se vitun ase siltä pois!
Kuluttamalla rahoitamme terrorismia
voimatta mitään
muuta.
- ...
Huoneista
Epäjärjestyksessä liikenne etenee kaupungin katuja. Astun sisään huoneeseen, jossa en vielä ole, pyytelemättä, hiljaa. Aistiakseni ja tunnustellakseni tyhjyyden, jonka sitten täytän, on tärkeää tehdä tämä. Huoneet on tehty kuin valokuva-albumit: Sinun on silmäiltävä kaikki sivut hahmottaaksesi kokonaisuuden, sillä tämän kokonaisuuden luonne osoittautuu usein hyvinkin yllättäväksi - jokin satunnainen aukeama saattaa rikkoa muuten rauhallisen ja tasaisen materiaalin poikkeavuudellaan ja kompleksisuudellaan.
Huoneen järjestys on suoraan verrannollinen katsojan mielen epäjärjestykseen: Jos minä pidän huoneesta, se usein sisältää paljon mielenkiintoista materiaalia vaikkei olisikaan suoranaisesti siisti ja tyylikäs. Hyvä maku ei ole läheskään aina liian prameileva ja äärimmäisen harvoin se sisältää posliinia sekä kiiltäviä metalli- ja jalometalliesineitä, pikemminkin kirjoja, maalauksia ja lehtileikkeitä, joita arvostan henkilökohtaisesti huomattavasti korkeammalle kuin modernia tai jotakin uudelleentuotettua vanhaa tyylisuuntaa, joka pikemminkin vaivuttaa flegmaattisuudellaan uneen kuin piristää tai tekee olon kotoisaksi.
Tässä huoneessa on peili, jossa olen minä tässä huoneessa, ja sitten piironki, jossa on pöytätaso ja sen alla vetolaatikot ja päällä umpipuisin ovin suljettavat hyllyt. Pidän piirongista, vaikka sen puupinta onkin peitetty paksulla öljymaalilla ja vaikka huone on suorastaan mauton sekoitus uutta ja vanhaa tarpeellista - todellakin, tarpeellista tavaraa, joka on yritetty naamioida tarpeettomaksi ja kuin vahingossa unohdetuksi, kuten hajanainen kasa vanhoja sekä uusia aikakauslehtiä ja kirjoja, muoviset sälekaihtimet ikkunassa, laitostyylinen jalkalamppu, puoliksi kotoisan ja puoliksi laitosmaisen oloisia tuoleja...televisio lisävarusteineen ja edelleen kaikkeen aiempaan sopimaton pöytä.
Peilistä näen itseni enkä ole ikinä oppinut pitämään tästä huoneesta riittävän paljon voidakseni sanoa, että pidän siitä, vaikka itse asiassa se miellyttääkin minua jonkin verran. Tämä kaikki on kiusallista, menen siis peilin luokse - peili on pieni ja huomaamaton sinänsä, mutta riittävän suuri peilatakseen - minkä jälkeen minun on kohdattava itseni ajassa, nyt. Tuoksun olkani yli huomenelle ja sanon kättäpäivää kaikile tunnelmille, otatteko minut syliin oi ajan orjattaret ja masturboitteko kylmän katseeni tuleen? Minä yllätän itseni kuin varkaan toisen ihmisen puutarhasta ja päätän pysytellä ulkona tästä huoneesta, kuunnella autonmottorien sointuja sekä sitä, kuinka muutama lintu jatkuvasti laulaa. Tyytyväinen? En ylen.
Lähtö
Sormesta kasvaa laser suoraan seinään
ravistan päällä keuhkoistani savun ulos
hiidenkivi, hapan omeletti, omnia munda mundis
mustat sukanpohjat haluavat koskettaa sormia
plärään kuitit taskustani
mietin että omituista miten paljon ihminen ostaa
hullu hamsteri poskissa kahvinpurut ja katseessa hampaat
surgeon steals a ring
Briljantti papaya, hattu
kenossa täältä lähdetään
ei huvita liikahtaa-
-kaan.
Säteilyä
Onnellinen poika juoksee sammakko taskussa katua nurin;
auringonsäde lävistää pojan sielun,
tulee ulos selästä kuin luoti
ja seivästää monta ihmistä lisää.
Pullakuski veivaa Fordin taskuun ja aamukahvi
menee monen ihmisen sisälle.
Kaikki nauravat hetken.
Tämä kaikki tapahtuu yhtäaikaa.
Minulla on aamu
Minulla on aamu
olemme kaikki hereillä
ja jotkut nukkuvat
piirrän aamunkoiton sanat suuhuni
rakentelen korttitalon perustukset ja sillan
päivän kävellä
Jos me emme nukkuisi lainkaan, minä mietin,
me maksaisimme yhteiskunnalle enemmän
ja kaikkialla olisi meluisaa aina, mutta
me nukumme silmät nurin kieli suussa sisällä
me nukumme kaikki halut pois ja paljon.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Mieli Kuvitusta
Tuhannen tuhatta turskattia
maisema ikkunasta on suoraan Hergén albumista
Syksyinen aurinko ja kaikki värit tussista
Nakutan tikkana puhekuplat ulkona kävelevien ihmisten
päiden päälle
Tämä on draamallinen seikkailukomedia
jossa itkevilläkin on hauskaa.
Avituksia
paitsi ne jotka asuvat maalla ja joilla on karjaa
kaupunkilaisilla ei ole karjaa koska
niillä ei ole kumisaappaita
Takaisinnielen logiikkani, syllogistinen obsessio
josta en pääse kuin tuhnuttamalla
Aamun kuulas kylmyys ottaa nousevan auringon syliin
ja kirjoittaa sillä tuhat ja kaksi monimielistä kertomusta
Sitten aurinko menee
korkealle ja ryhtyy puhaltamaan säteitä meille
tämän luusta veistetyn kaupungin uhoavassa syleilyssä
Puhallamme kaikki torveen yhtäaikaa vahingossa
huolimaton fanfaari valolle
joka auttaa meitä löytämään autot parkkipaikoilta
ja näkemään kerjäläisten housut pilkottamassa poppanan alta
Kaikki ihmiset asuvat kuin ampiaiset ja laulavat hajamielisiä aarioita
raiskaten karjaa lautasille
ja aurinko auttaa niitä siinä.
lauantai 14. syyskuuta 2013
Kirjoittajan ikuisuus
Kirjoittajan ikuisuus: Ensimmäisiä onnistuneita kahta sanaa tai ensimmäistä hyväksyttävää virkettä
edeltävä kuolonhiljaisuus, jonka aikana voisi hyvinkin kuulla jonkin pienen objektin putoavan mielen
lattialle; ja sen iskeytyessä kovaa pintaa vasten voi kuulla kaiun kimmahtelevan mielen seinästä toiseen, vailla muuta päämäärää kuin ikuinen liike ja tavoite toteuttaa objektin kaikki mahdolliset positiot tyhjän mielen sisällä laskemattoman ajan kuluessa. Tämä on hyvin pelottavaa. Saatan katsoa ulos ja nähdä lintuauran kokoilevan rivejään muodostelmassa matkallaan kohti etelää ja pakoon kolkkoa pohjoisen talvea ja kuvitella olevani yksi niistä vain päästäkseni eroon painajaismaisesta hiljaisuudesta ja paetakseni paperikammoa. Lintuna ottaisin paikkani ja menisin muiden mukana sinne, minne aina on menty.
Mutta minä en ole lintu enkä opportunistisen liikkeen automaattinen kannattelija, minä tarvitsen sanani ja virkkeeni tunteakseni olevani olemassa ja samoin tarvitsen kammoni aloitusta kohtaaan siitä huolimatta, että se saa minut kieriskelemään tuskissani oman itseluotttamukseni ja saamattomuudenpelkoni painiskellessa kovin tasaväkisesti keskenään kykenemättä mitenkään ennustamaan kumpi lopulta voittaa.
Tärkeintä tässä on itse luomisen prosessi. En valitse paperikammoa ja synnytystuskaa saadakseni tuotoksen ilmoille ja tunteakseni ylpeyttä sen (toivottavasti) nauttivan arvostuksen johdosta. Tärkeintä on löytää oma flow, päästä sisälle itse luomisprosessiin, voittaa pelot ja ylittää kaikki kynnykset ja sitten vihdoin nähdä, kuinka kirjoittaminen - tai mikä tahansa muu tapa luoda - on saatettu alulle; ja itse prosessissa kirjoitusaktin tuottama tyydytys onkin sitten vertaansa vailla, jumalallinen, haikea ja surullinen yhtäaikaa, jopa tuskallinen, mutta niin palkitseva.
Mutta minä en ole lintu enkä opportunistisen liikkeen automaattinen kannattelija, minä tarvitsen sanani ja virkkeeni tunteakseni olevani olemassa ja samoin tarvitsen kammoni aloitusta kohtaaan siitä huolimatta, että se saa minut kieriskelemään tuskissani oman itseluotttamukseni ja saamattomuudenpelkoni painiskellessa kovin tasaväkisesti keskenään kykenemättä mitenkään ennustamaan kumpi lopulta voittaa.
Tärkeintä tässä on itse luomisen prosessi. En valitse paperikammoa ja synnytystuskaa saadakseni tuotoksen ilmoille ja tunteakseni ylpeyttä sen (toivottavasti) nauttivan arvostuksen johdosta. Tärkeintä on löytää oma flow, päästä sisälle itse luomisprosessiin, voittaa pelot ja ylittää kaikki kynnykset ja sitten vihdoin nähdä, kuinka kirjoittaminen - tai mikä tahansa muu tapa luoda - on saatettu alulle; ja itse prosessissa kirjoitusaktin tuottama tyydytys onkin sitten vertaansa vailla, jumalallinen, haikea ja surullinen yhtäaikaa, jopa tuskallinen, mutta niin palkitseva.
perjantai 13. syyskuuta 2013
Näkökanta
Ridha - "Silent suffering 3" |
Entä mikä on tämän merkitys, juoni, käsikirjoitus, the plot? Ei ole mikään suuri salaisuus, ettei tällä järjestelmällä - tai sen luojalla - ole mitään muuta tarkoitusta kuin luoda ja ylläpitää elämän verkkoa, jotta Suunnaton Kaikentakainen voisi nauttia jatkuvan fyysisen ja psyykkisen kuolemisen kehästä.
Huudamme tai emme huuda, itkemme tai olemme itkemättä, kärsien kaiken takana jokaisen solumme viimeisin voimin, kärsimys on oivallinen orgasmi.
Ihmisen juuri
Kävelin metsään äkillisesti, suunnittelematta,
sattumoisin
saniaiset, nokkoset ja okaat sääriä nuollen
kun saapastelin pienen lammen
ruohoiselle rannalle
pinnalla kellui korsia ja lehtiä
ja siitä heijastuin minä itse silloin
kun minä olin ihan pieni
ymmärsin äkkiä kuvani uudella tavalla
minä olin kaiken kaihon messias, kuvajainen
ihmisenjuuri
verinaarmut pohkeissa,
kauan olin siinä, ihan minä eikä
kukaan muu.
Perseestä reväisty
Oman tekstin editointi on hanurista. Tunne lienee kovin tuttu monelle kirjoittajalle. Vihaan kajoamista mihinkään tuotokseeni, sillä jokainen teksti tuntuu sellaisenaan ainoalta oikealta, ei objektiivisesti oikealta tai valmiilta vaan subjektiiivisesti valmiilta, minun puutteellisen ja vajavaisen minäni henkilökohtaisesti kokonaiselta ja täydeltä tuotokselta. Täyttä skeidaa tai ei, se tulee minusta ja on osa persoonaani.
- Hei kaikki, väänsin just täydellisen tortun, tulkaa tsekkaan hei!
Siihen ei vaan kajota, se on sellainen kuin se on ja jollaisena se on maailmaan tullut, c'mon.
https://www.facebook.com/bigassfans |
torstai 12. syyskuuta 2013
Animalia
Kirous
kuinka ontto olo
kaipaan
Silver Dry Giniä
kolmea kolmen vartin pulloa
kun olisin juonut ne
tuntisin hengittäväni
mikäli vielä hengittäisin.
Que Sera Sera
Mutta minä tahdon
kiven tyynyksi ja asfaltin patjaksi, ikuisesti.
Maailma
Tuhat vuotta tupakantuskaa
kierrän sormeni nyrkkiin ja puristan kuvitellen
että kädestäni tulee näin yksi suuri kova ruusun nuppu
tänä aamuna minulla ei ole mielessä yhtään
suurenmoista teoriaa
teille maailma on absurdi avaruus
minulle taas lattia seinät ja katto
löydän vahingossa teidän yhtenäisteorianne lojumasta maassa
heitän sen kaaressa syvään veteen
halutonna
tehkää hyvin, minulle se ei enää merkitse
olen olkimies ja piirongin lukko.
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Kuollut sielu
Sieluuni on maalattu paksulla punaisella kaikki maailman sodat, näen
nälkää ja kärsin katastrofeista,
kietoudun maailmanlehteen ja minussa lukee kaikki
maailman ikävät uutiset, siksi
minua ajetaan seipäin aina seuraavaan sotaan
enkä minä koskaan kuole.
Meihin on laitettu silmät & muita aforismeja
- Ehkä meihin on laitettu silmät, jotta näkisimme kuinka kömpelöitä olemme.
- Siunaa Jeesus taakkamme, ole aina muulimme. Aamen.
- Parempi ruokailla kuin liian myöhään.
- Parempi ruokailla kuin ei milloinkaan.
- Kukkakaalikaivo
- Ajatus luiskahti, menen puhaltamaan nimeni vastatuuleen tupakansavulla.
- Ruoho on vihreämpää sienimetsässä.
- Ei kahta ilman koko sukua.
- Ei vanha sonni astumaan pysty.
Syksy sydämen alla
Menen kolmella sormella suoraan sanaan ja kirjoitan mieleni mykäksi,
meidän tulisi tehdä jotain, todella, meidän
taivastelijoiden ja rumien runoilijoiden.
Maa on vielä liian vihreä syksylle ja vuodenajat
saapuvat aina muutamaa kuukautta liian myöhään
ja ovatkin jo ohi kun niiden nimet uskalletaan mainita
Mutta meidän tulisi tehdä jotain, meidän,
eikä kenenkään kuolleen runoilijan
tai harmaahapsisen kylähullun,
joka yksin saarnaa sitä totuutta
joka meillä kaikilla on sydämen alla piilossa.
Sen nimi on Syksy ja kun tuulet kampaavat puista lehdet,
meille jää puiden haarukkarungot ja vaahteranlehtimatto
sekä niin monet kummalliset sienet.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Kädet tekevät sen mitä pää käskee
On minulla sormetkin rivissä kaikenlaisia arkipäivän askareita varten
enemmän puhuu pääpuoli minussa, ylhäällä ollaan aina hivenen viisaampia
ja arvokkaampia, hartioiden yllä keikkuessa
ruumiinosan oman ylemmyyden tietoisuus korostuu
kasvaa siellä karvaaakin kuin metsää konsanaan
siksi kai pää määrää
mitä käsi tekee
ja jalat on liitetty torsoon jotta
ne voisivat kuljettaa kädet ja pään sinne
missä askareet odottavat
torsoon on myös sisällytetty ruoansulatusjärjestelmä, hyvin kestävä
polttouuni, jolla poltetaan ravintoa energiaksi, jolla jalat kuljettavat ruumiin paikkaan
jossa on mahdollista valmistaa tai kerätä lisää polttoaineeksi tarvittavaa materiaalia
siellä pää kertoo käsille mitä on tehtävä,
ja kädet
tietenkin tekevät
sen mitä pää käskee, siksi kirjoitan tätä.
Ossadogva - Call of Ctulhu
Depressiivistä bläckistä Ukrainasta muutaman vuoden takaa. Gettin' my weekly extreme metal kicks.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Mitä kuoret kertovat
Metsän puut ovat syli, jossa olen levännyt
enemmän kuin kerran. Tänään
päättelin olevani siluetti, samoin
päättelin, että kaikki tietämäni on siluettia,
yksikerroksista, pinnallista, ei väärää eikä
siis harhaakaan, mutta ei myöskään aitoa, oliota sellaisena kuin se kokonaisuudessaan on.
Kuori(utu)maton muna on tosi vain tiettyyn pisteeseen saakka, sen sisällys on arvoitus ja kaikissa mahdollisuuksissaan täydempi ja kokonaisempi kuin se muna, jonka näemme.
Näin metsän syli aukeaa. Kuinka sokeana olenkaan elänyt, mutta ennen kaikkea: Kuinka sokeana joudunkaan elämään ja vielä lopulta kuolemaan. Meillä on hallussamme lainalaisia struktuureja, ja näyttää usein ilmeisen loogiselta olettaa tunnettujen kerrosten takana piilevien vielä meille tuntemattomien kerrosten toistavan jo tunnettuja rakenteita koska nämä puolestaan näyttävät toistuvan lainalaisesti ja loogisesti meidän kyvyllemme ajatella. Muna on silti vain muna aina siihen hetkeen saakka kun se rikkoutuu, kuoriutuu tai paljastaa sisältönsä jollakin muulla tavalla. Nähdäkseni on hyödyllistä olettaa sen käyttäytyvän rikottaessa jollakin tuntemallamme tavalla, mutta siitä huolimatta me olemme tanssivat siluetit, paperinuket painiskelemassa näennäisen munaongelman parissa.
On aina yhtä palkitsevaa edetä objektin struktuurissa tasolle, jota ei ole aiemmin nähty tai dokumentoitu, mutta merkitseekö yhden kuoren 'nahan alle pääseminen' mitään jos alta löytyy vain ääretön määrä samanlaisia itseään toistavia rakenteita. Schrödingerin kissa kokee kohtalonsa äärettömän monta kertaa siitä yhtään viisastumatta ja siitä edelleen viisastuttamatta kokeen tekijöitä, jotka ovat ikuisuuden näkökulmasta aina yhtä alkeellisella asteella. Lehdestä leikatulla paperinukella ei ole hääppöisiä mahdollisuuksia selvittää omaa tietoisuuttaan saati sitten oman paperimaailmansa rakennetta.
Kuori(utu)maton muna on tosi vain tiettyyn pisteeseen saakka, sen sisällys on arvoitus ja kaikissa mahdollisuuksissaan täydempi ja kokonaisempi kuin se muna, jonka näemme.
Näin metsän syli aukeaa. Kuinka sokeana olenkaan elänyt, mutta ennen kaikkea: Kuinka sokeana joudunkaan elämään ja vielä lopulta kuolemaan. Meillä on hallussamme lainalaisia struktuureja, ja näyttää usein ilmeisen loogiselta olettaa tunnettujen kerrosten takana piilevien vielä meille tuntemattomien kerrosten toistavan jo tunnettuja rakenteita koska nämä puolestaan näyttävät toistuvan lainalaisesti ja loogisesti meidän kyvyllemme ajatella. Muna on silti vain muna aina siihen hetkeen saakka kun se rikkoutuu, kuoriutuu tai paljastaa sisältönsä jollakin muulla tavalla. Nähdäkseni on hyödyllistä olettaa sen käyttäytyvän rikottaessa jollakin tuntemallamme tavalla, mutta siitä huolimatta me olemme tanssivat siluetit, paperinuket painiskelemassa näennäisen munaongelman parissa.
On aina yhtä palkitsevaa edetä objektin struktuurissa tasolle, jota ei ole aiemmin nähty tai dokumentoitu, mutta merkitseekö yhden kuoren 'nahan alle pääseminen' mitään jos alta löytyy vain ääretön määrä samanlaisia itseään toistavia rakenteita. Schrödingerin kissa kokee kohtalonsa äärettömän monta kertaa siitä yhtään viisastumatta ja siitä edelleen viisastuttamatta kokeen tekijöitä, jotka ovat ikuisuuden näkökulmasta aina yhtä alkeellisella asteella. Lehdestä leikatulla paperinukella ei ole hääppöisiä mahdollisuuksia selvittää omaa tietoisuuttaan saati sitten oman paperimaailmansa rakennetta.
Emme elä yhtäkään päivää liian kauan.
Kierrän savukkeen ja maistan sen jo ennen kuin ehdin saada sytyttimeen tulta. Paksu savu on samettia keuhkoille, koko maailmankaikkeuden on odotettava nyt, jähmetyttävä, oltava hievahtamatta - ja se myös tekee niin, puhallan paksun savuvanan suoraan eteen ja katson kuinka heti sen perään puhaltamani hajoava pilvi kohtaa maailman ja kuinka maailma kohtaa sen, tämä on rauhoittava riitti.
Jatkun, jatkumme - me emme jatku.
Emmekä elä yhtäkään päivää liian kauan.
Luonnollista
Näin parvekkeelta, kuinka orava juoksi pihan poikki munankuori hampaissaan ja hyvin pieni lintu katosi lehvistöön.
Hypnoottinen totaalitrippi
Tiukin stoner-pumppu ikinä. Hypnoottinen totaalitrippi. Palaan Pharaoh Overlordiin aika ajoin & se vanhenee hyvän viinin tavoin.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Hetken pitkä matka
Omistan tämän hetken kuin unelman.
Uppoan kitarakompin sisälle.
Minusta nousee terävälehtinen astraaliruusu
Tiukkanuppuinen kukka on ajantajun klitoris.
Matkustan sormineni ja varpaineni johonkin Turgenevin novelliin,
ja ryyppään perunavodkaa kurttuisen kasakan kanssa.
Maa on vetäytynyt routaan ja siitä törröttävät kuivuneet varvut,
astun ne helposti mureniksi jaloillani ja nautin tunteesta.
Jos minä olisin meteoriitti, haluaisin iskeytyä tähän maisemaan.
Se, että meillä on mikrobiologia ja metafysiikka ja
uskonnollisia vakaumuksia ei pelastaisi meitä siltä.
Revin sanani suikaleiksi rypistäen huuleni tiiviiseen mutruun, kallistan lasin tyhjäksi kaikesta ja päätän herätä huomenna kun kuu laskee.
Nousukiksit
Minä en tunne eläväni
ellen tuhoa koko elämääni
säännöllisin väliajoin
pohjamudasta nousu
antaa aina varmat kiksit.
Huutakaa minulle äänellä
Saan puhelun, joka ei ole miellyttävimmästä päästä. Aivonesteeni alkaa lähetä kiehumispistettä. Olen nähnyt tämän kaiken jo ennen. Tämä kaikki on jo tapahtunut ja tulee tapahtumaan aina uudelleen.
Brutaaleista brutaalein juoksupyörä. 'Ikuinen paluu' Nietzscheen.
Näen äkillisesti kaikkeuden perusrakenteet
näen kaiken, näen miksi ja miten ja missä ja näen
myös sen mitä minä en näe,
mikä taas on tässä kaikkein pelottavinta. Onko minusta tullut tai olenko aina ollut Jumala?
Kertokaa minulle miten puhuu Zarathustra, huutakaa se minulle äänellä, jonka voin oppia -
Kerran rannalla
Satamassa mastot puhkovat ilmaa kun kuljeskelen Helsingissä kaupungin rantoja ympäri päämäärättä. Näen kuinka lokki syöksyy korkeuksista nappaamaan kalan vedestä.
En tunne sääliä kalaa kohtaan enkä myöskään sympatiaa lokkia, mutta jokin tässä asetelmassa juuri tänään on raadollisen kaunista: Puhdas, selkeä elooonjäämiskamppailun demonstraatio. Olen todistamassa lajinkehityksen ja yksilön selviytymisen ja sopeutumisen näytelmää, jossa vahvemman suku jatkuu.
Olenko minä lintu vai kala, kysyn itseltäni. Olen molemmat enkä kumpikaaan, puhdas observoija, outsider, olen kuitenkin varsin varma siitä, että ateria maistuu lokille siinä missä chateaubriand minulle. Julmaa, kaunista, karua, totta.
lauantai 7. syyskuuta 2013
Savukkeen sielunelämä
Pimeällä pihamaalla jänis hyppelee häntäänsä pakoon
otan esiin nikotiinista kellertävät sormeni
pakotan ne taivuttamaaan paperin tupakanpurujen ympärille
nuolen rullan parkkiintuneen kieleni kärjellä kiinni, se
on sätkä, ainoa oikea cowboy-tupakka
Tupakasta tulee minun sieluni sisään toinen sielu ja yhdessä ne sielut syleilevät
toisiaan ja minun on hetken niin hyvä olla
etten muista polttaa
Jänis meni menojaan, pohdin haistoiko se palavan tupakan näin
pitkän matkan päästä
jos saisin sen elävänä kiinni
pitelisin sitä päästä ja puhaltaisin senkin sisään tupakan karheankauniin sielun.
Ilmoitus
"Etsin henkisesti tasapainoista hyvän toimeentulon omaavaa edustavaa itämaista naista tositarkoituksella."
Nimim. Vastakohdat täydentävät toisiaan.
Swallow Mission 2013
Ilmassa risteilee lintuja. Eräät lajit parittelevat lennossa. En pääse tästä ajatuksesta eroon. Nämä onnekkaat eläimet saanevat megaluokan kiksit. Sääli etteivät ne ymmärrä, kuinka uljaan hedonistiselta koko akti näin ihmisestä vaikuttaa. Tervapääskyt suoraan eduskuntaan ja taitavimmat lintukikkeliviikarit jumaliksi!
Nurinkurista nostalgiaa
Olen vetänyt paidan nurinpäin ylleni aamulla
havaitsin sen puoliltapäivin ja yllättävää kyllä
uskon olleeni Saarikoski nuorena
muutaman hetken verran
ja muutama hetki
on paljon kun koko janan
Atropos kuitenkin saksii
olkoot Visnu ja Lakhesis meille myötämieliset
suokoot meille ei onnea ja rikkauksia
vaan mahdollisuuksia
kaiuttomassa metsässä jossa kuljemme
toisten ihmisten jalkineissa
ja ei jonakin päivänä vaan lue: Sinä päivänä olemme räjähtävät palot
syösten uutta siementä ja sielu kuivuen, haihtuen pois ei-mihinkään
ehkä muistot, mutta mitään
ei ole luotu meidän tiedettäväksemme
muistot, muisto - - - hiipuen pois.
Pääasioita
Australiassa on valittu uusi pääministeri, minä luin
sysäsin sitten silmäni syrjään ja kuuntelin
jotakin Vivaldin viulukonserttoa, hampaat tuntuivat
sitten suussa jonkun toisen hampailta ja puhalsin ilmaa
ulos saadakseni keuhkoihin tilaa uudelle.
Ulkona kaikki luonto näyttää syötävältä,
fits to be eaten
En ole koskaan ajatellut minkälainen ihminen soittaa
orkesterissa marakasseja.
Tyhmyyden alistus
Niin minä olen katsonut huoneen ja esineet
ettei minun tarvitsisi katsoa
aina uudestaan
Mutta aina uudestaan
minä unohdan minne panin savukkeeni
vanhan pää on kova muttei se kaikkea kestä
kun sen tupakka-askin on pannut moneen tuhanteen eri paikkaan
elämänsä aikana
on joskus vaikea muistaa sitä viimeisintä
ei siitä saa syyttää, että
on tyhmä! tyhmyydelle ei kukaan voi mitään, tyhmyydelle ollaan syyttömiä,
tyhmyys rakentaa, jos viisaus olisi tiiliskivi, tyhmyys
olisi laasti
maailma rakentuu idiotismeista, tyhmyys
on vitun IN!
Seinäkirjoitus
Aamukahvi on innoitus. Rakastelisin tajuntani kanssa jos pystyisin, multiorgastinen hyvänolon tunne valtaa minut. Terästän hajataittoisen katseeni ja kohdistan sen seinään, jolla näen kirjoitusta. Oikealla tavalla siristämällä kykenen näkemään tarkasti asioita, joita normaalisti en näe.
Seinällä lukee "saatanan vittupää".
Sälekaihdinten välistä työntyvät sisälle auringon kultaiset sormet. Käsipäivää ja hauskaa matkaa, oi suuri sokeuttaja.
Unenpilaaja
Miksi minun uneeni tulee aina persona non grata välittömästi nukahtamisen jälkeen ja pakottaa minut heräämään tekemällä unen kiusalliseksi.
perjantai 6. syyskuuta 2013
Vessan ergonomiasta
Heavenly cunnilingus
Aurinko riisuutui aamuisesta harsostaan
minulle se ei ole lainkaaan yhdentekevää
se on hyvin eroottinen näky
malja
siis alastomalle auringolle,
ja kuun kalpealle kajolle kaikissa sen salaisissa yön riiteissä!
Minä
maistan hohkaavan hekuman molemmilta huulilta
ja taistelen raivoisasti jotta,
tai jotta en.
Aamu on tarttuva tauti
Aamu on tarttuva tauti
käärin savukkeen ja huuhdon
savun alas haalealla instant-kahvilla
katson ulos ja pilvien keskellä on sininen reíkä
kuvittelen näkeväni jonnekin sen kautta
tupakka palaa sormeen kiinni ja sieluni silmään menee roska.
Limainen ajatusetana rapakon takaa
Tällaisina aamuina sitä herää tunteja liian aikaisin ja päässä kiertää tuhat ajatusta, mutta toivottoman hitaasti. Liukkaat etanat, nuo ajatukset, hitaita kuin Transatlantic ping, perille saapuvat yhtä kaikki, jossain vaiheessa, despite the delay , mutta onko sitten jo liian myöhäistä, voiko millisekunti raunioittaa suuria suunnitelmia ja struktuureja? Ja oletko koskaan koettanut pyydystää limaista etanaa?
Tätä minä olen ajatellut paljon viimeiset viisitoista minuuttia ja aion ajatella paljon lisää. Minun on niin kovin helppoa ajatella omitusia asioita ja kun saan aamun ensimmäisen savukkeen palamaan, olen valmis syöksemään ulos muutaman myrskyn sormieni kautta.
Toisaalta ajatteleminen on yliarvostettu prosessi modernissa yhteiskunnassa - enää meidän kaikkien ei tarvitse tehdä työtä, sillä yhteiskunta pitää huolen omistaan ja tarjoaa mahdollisuuden tietylle ihmisryhmälle syrjäytyä ja perustaa harrastekulttuureja, joiden kautta nämä elävät. Ajattelua toki näissäkinn vaaditaan, mutta Thorium-metallin farmaaminen World of Warcraft:issa tai panssarivaunun kehittäminen World of Tanks-pelissä tuskin rakentaa utilitaristista hyvää. Altruismi on kuollut, kukaan ei uhraudu enää toisten puolesta ja siinä missä utilitaristinen aate vielä elää, ei ole juurikaan enää kosketuskohtia yhteiskunnallisiin arkipäivän realiteetteihin. Pako multimediaan on yksi huonoimmista ratkaisuista yrittää välttää vastuuta, sillä sinne ei voi piiloutua - ja vaikka voisikin piiloutua muilta, itseään ei voi pettää.
The disease had sharpened my senses
Minun käteni menee kynälle ja näppäimistölle aivan liian omavaltaisesti. Olen menettänyt kirjoittamisen kontrollin ja sormeni suorittavat sitä alituisesti, niillä on oma Tahto, luiset ja ryhmyniveliset sormet laptopin näppäimistöllä kuin ylivilkkaat hiiret, hypnoottisella rytmillään ne puhuvat asioita, joita en edes ajattele. Kuinka tästä pääsee ulos minä kysyn, mutta toisaalta nautin sanojen lennosta ja flowsta ja rakastan koko prosessia ja olen ylpeä itsetietoisista sormistani: Just bring it! kestän sen ja kestän kaiken, rehellisyys ei peri maata, mutta katumus kyllä. Katkeroituminen on irtipäässyt ja karannut helvetin lieska. Kykenen kuulemaan sen palavan ja aika ajoin se polttaa kivuliaasti, mutta marttyyriksi itseni rakennettuani elän tulen kanssa omalaatuisessa symbioosissa ja polttaisin nyt savukkeen mitä suurimmalla antaumuksella jos se olisi mahdollista - harva asia enää on.
TRUE! --nervous --very, very dreadfully nervous I had been and am; but why will you say that I am mad? The disease had sharpened my senses --not destroyed --not dulled them. Above all was the sense of hearing acute. I heard all things in the heaven and in the earth. I heard many things in hell. How, then, am I mad? Hearken! and observe how healthily --how calmly I can tell you the whole story.
Edgar Allan Poe 1843
torstai 5. syyskuuta 2013
Kliseiden kliseiden klisee
Viulukonsertto soi kuulokkeissa ja laptop lepää sylissä puoliksi maatessani ja puoliksi istuessani säädettävällä sängyllä. Luen filosofista aikakauslehteä online ja pelaan pelin tai kaksi shakkia jonkun tuntemattoman kiinalaisen kanssa. Nostan sairaspäivärahaa ja toimeentulotukea ja asumistukea, joilla pidän yllä harrastuksiani: multimediaviihdettä ja päihteitä.
Kliseiden kliseiden klisee: Mihin helvettiin tämä maailma oikein on menossa?
Sanoisin jos voisin
Maailma on, sanoisin, sanoisin millainen se on, jos voisin
tökkään muovisen läpinäkyvän McDonalds-haarukan vasempaan kämmenselkääni
tarkistaakseni olenko elossa tai unessa, hörppään kolaa suoraan pehmeästä muovipullosta
salut Descartes
vanhan historian suuret miehet partoinenne, malja teille kaikille
en juuri jaksa ketään enää kumarrella, iän
karttuessa kumartelusta ja kädenpaiskonnasta
muodostuu vain homoeroottinen rituaali
Arvostan vanhoja ja viisaita, lasken lakin päästäni aina varpaisiin asti, mutta
ei tulisi mieleeni edes Sokrateen persettä pussailla
Jos on kirosana
En tahdo sanoa jos. Jos on moraalittoman argumentin ponnahduslauta. Eli jos sanoisin olevani epävarma, julkitoisin epävarmuuteni ja jos on pudotettava kaikesta kielestä kuin ylikypsä hedelmä, jos on kirosana, sen on lupa ja käsky maatua ja kadota ja lahota, me tulemme toimeen paremmin näin, ilman oletuksia.
Viva la Mañana
lusikallinen instant-kahvia ja haaleaa kraanavettä a la Aurora
viva la Mañana, eläköön hetket
Minuun sukelsi hullu maahinen
Minuun sukelsi yöllä nukkuessani hullu maahinen pää edellä. Palaisi Aliseen niin kuin muut menninkäiset ja saatanan pihatontut, mutta tämä tapaus on riittävän typerä jäädäkseen. Viipaloi aivojani kuin aladobia niin terävällä veitsellä, ettei se lainkaan satu. En sano rakastavani tätä, mutta en minä muutakaan voi. Ihana tonttu fileeraamassa aivomassaani, tämä on kahdeksas taivas!
Totta puhuen aion paskantaa tämän menninkäisen ulos ja haudata sen jonkun vittumaisen naapurin takapihalle. Right on, nyt Haydn ja jouset. Hyvää yötä ja työtä ja huomenta.
Tahdon juoda viinaa enemmän kuin sieluuni mahtuu
Minun kelloni sanoo hyvää huomenta vaikka tiedän erittäin hyvin
etteivät muiden kellot sano samaa tähän aikaan
aamu on kaunis hetki, olemme vastaheränneinä kaikki riisuttu rooleista
omat hömelöt itsemme, sytytämme tupakan väärästä päästä ja
sanomme asioita joita emme tarkoita, me olemme aamun
salattu veljeskunta, auringonnousun pelottava kultti
ontot miehet, pähkinän kuoret,
quiet and meaningless
"Onko kenelläkään tulta että voisin sytyttää hiukseni tuleen?"
Tahdon juoda viinaa enemmän kuin sieluuni mahtuu.
Suolanostopakko
Maailma on niin saatanan pakkososiaalinen paikka
että vaikka muuttaisit Siperian tasangoille
kalastamaan, metsästämään, keräilemään
ja meditoimaan, erakkona
sinun on aika ajoin mentävä kylään ja ostettava suolaa
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
En ole katsonut tänään ulos
oletan että on ollut
kirkas päivä
jollaisena keskiluokkainen perhe lähtee Kaivopuistoon piknikille
ja sitten Hietsuun pulahtamaan kun ne vedet taas kohta kylmenee
Oletan että minulla on tässä jokin rooli
päivä päivältä kuitenkin vähemmän
savuke kiertyy näppärästi sormissa
annan savun mennä minuun syvälle sisälle
ja menen itse savuun
minun on heti parempi olla.
Blague macabre
tässä me siis makaamme polvilumpiot rikki vasaroituina, kykenemättä liikkumaan, yrittäen kyllä, käsien avulla oman rujon ruumiin raahaaminen onistuu joten kuten, meitä on täällä niin paljon että laskeminen on lähes toivoton tehtävä, josta luovuin jo kauan aikaa sitten, tämä paikka on suuri aukea jossa makaamme ja ryömimme, kenties pelto, jossa on viljelty jotakin minulle tuntematonta kasvia joskus kauan sitten, mutta se ei ole tässä tärkeää lainkaan, enemmän minä mietin kuinka linnut voivat laulaa kun me ryömimme maassa suoranaisessa kuolemanpelossa ja -vaarassa mustan hyytyneen veren tahrimina ja avunhuutomme eivät kuulu juuri minnekään koska kurkkumme ovat janosta käheät ja linnut pitävät suurta ääntä, voisin jopa vannoa ettei terveenkään miehen huuto kantaisi lintumyrskyn ääntelyn ylitse - ja itse linnut! ne vaanivat ruokojen seassa, emme ole nähneet yhtäkään paitsi vilaukselta, mutta en ole taipuvainen uskomaan linnut nähneiden kertomuksiin, uskon pikemminkin, että kyseessä ovat joukkohysterian perusmerkit vaikka minua pelottaa
näin minä siis raahaan rampaa ruumistani multaisin ja verisin kynsin suuntaan, joka ei todennäköisesti johda minnekään, verissä päin, verissä jaloin, verissä sormin, odotan että pitkänokkainen lintu tulee ja ottaa minulta silmät ja samoin kaikilta muilta rammoilta tällä pellolla ja laulaa sitten kylläisen, maskuliinisen laulun jonka kaltaisen vain olemassaolon taistelun voittanut eläin voi päästää, en näe kuinka voisimme auttaa toisiamme emmekä edes halua, haluamme elää ja pelastua tai sitten haluamme kuolla ja joutua kadotukseen sillä tämän täytyy olla hyvin makaaberi pila by gods
Minä en predestinoidu
Minä riitän vain omalle organismilleni.
Ja sanoinkin jo, vihaan aurinkoa kun se keihästää silmäni
likaisilla syömäpuikoilla
repii ne irti ja kusee sitten tyhjiin kuoppiin, kaataa suolaa päälle.
- ja kaikki tämä helvetillinen vaiva vain -
viimeiseen asti: Minä en predestinoidu
on aivan liian helppoa
pettää kaikki odotukset, sen
me kuormasta pudonneet olemme surulliset ammattilaiset:
mutta osaamme myös pudota kuin kissa kerroksista
tämä on mainittava ominaisuus
Vaahteran märät tulen väriset lehdet
ovat sytyttäneet Helsingin kadut tuleen
tätä seuraa kausi, ja sitten taas uusi, minä olen silloin
maatunut vaahteranlehtien mukana
kunpa puilla olisi vielä joskus oikeus elää
villi ja intohimoinen, sielukas
elämä
Kaikkien ihmisten kaikki muistot
jolla on minun nimeni ja joka tottelee, kun minua kutsutaan. Minä en ole se, joksi minua
kutsutaan.
Metsä
on mennyt eksyksiin itseensä ja samalla menivät kaikki muut metsän kulkijat. Odotamme pelastusta, juoksemme
kuin kauriit tai makaamme
katatonisesti asennoissa toisiamme syleillen kuin Pompejin uhrit
ja sula kiviaines polttaa pois kaikkien ihmisten kaikki muistot
Kuivana kiitos
Sateen ruoska riipi selkänahkani rikki
asetuin poikkiteloin
sateen suuntaan
kumarruin poimiakseni jotakin maasta
mutta maasssa ei ollut mitään
kääräisin nopeasti ruman sätkän
siitä näkyi tupakka läpi koska se kastui
ja savu mmeni minun jokaisesta raajastani läpi
ja näytti hassulta kun puhalsin sen sateen seinää vasten
pisarat iskivät nahkani sinisenkirjavaksi
sitten minä itkin monta kyyneltä ja keksin perustavan aksiooman, näin
buddhan ja jeesuksen in process of making love
minä menin baariin ja hukutin hulluuteni whiskyyn, kuivana kiitos
istahdin baarijakkaran läpi suoraan lattian alle ja
heräsin tinnitukseen muistamatta mitään
Mikä tahansa asia on sakramentti
Aamu on riitti, päivän pyhä hetki
aamulla tehtynä mikä tahansa asia on sakramentti
nautin pikakahvin kraanaveteen sekoitettuna
laitostuneen irish coffee
kahvin vaahto jää viiksiin, parran rastat aukeavat
joku on murhannut harkitusti kaikki yöllä ääntelevät linnut
kuulomatkan säteellä, toivottavasti
niitä on vielä jäljellä yksi
kumpaakin sukupuolta
tiistai 3. syyskuuta 2013
Minun on uuttera jano
Minun on uuttera jano
raotan kahdella sormella kaihtimet katsoakseni aurinkoon
Ja jospa aurinko tietäisi, oi jospa!
tai mikä tahansa muu aurinko
jossakin toisessa aurinkokunnassa
tai vaikka edes jokin löytämistään odottava planeetta
ehkä hunnullinen komeetta, satunnainen asteroidi
kunpa
tai jos sittenkään ei
mutta minun on kovin uuttera jano
Hassu hermes siivet siittimen tyvessä
Voiko sana olla likainen, voiko olla
minä pohdin
en keksi yhtään likaista sanaa nyt
sitten toisaalta runoilijan mieli on likainen ja paatunut, ajattelen
esson baarissa kasvanut tekotaiteellinen
kyrpäjeesus, kylähullu
on julkisesti salaa tekotaiteellinen vitunvääntäjäboheemi
likaisista likaisin sanatwisteri
likaisen runouden hassu hermes siivet siittimen tyvessä
likaisen runouden fellaattinen kummisetä
kipeä konkluusio: runous on hyvin rivo harrastus.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Minä näen äänettömässä tuulessa pilven
Minä näen äänettömässä tuulessa pilven
ajattelen miltä pilvestä tuntuu nähdä
tasoristeys
koululaitos
tukkukauppa
tai skitsofrenia.
Olen joka tapauksessa varma
siitä että se katoaa pois
niin kuin kaikki katoaa:
jokaiset jäljet
jokainen tuoksu, tasoristeys, koululaitos
ja skitsofrenia.
Alistumatta, alistuen
Sataessa vettä
minuun tulee arka halu olla märkä jänis eksyksissä
lukea maaston vieraat merkit
löytämättä kotia, kolotta, pesättä
löytäen ei-mitään ei-mistään
vieraassa metsästässä joka on minun kotimetsäni
niin uhkaava, niin piittaamaton
tahdottoman hyinen
ja niin tuttu!
ruumiin kylmetessä koen tämän kaiken
- alistumatta, alistuen -
Minuuteni, surutta
tämä olen minä, minuuteni massa
tuulen terävät tikarit, sateen painavat piikit
tämä olen minä, minuuteni massa
olen kuin en tahtoisi
annan käteni vajota torsoni sivuille
väsyneet vettyneet sateesta painavat oksat
tiedän että minusta ylös sijaitsevat kuu
ja leikittelevät tähdet
minun väsyneet raajani
eivät jaksa kurottaa niitä kohti
maa vetää ruhoni painon
puoleensa
jäsen jäseneltä, surutta
torstai 29. elokuuta 2013
tiistai 27. elokuuta 2013
Olotila
Karistan tuhkaa Musset'n Öille
karvaiset sääret ristittyinä sohvan laidan yli
hiki kiehuu iholla
kirja lipeää kädestä
päätän sitten vain maata
ja sytyttää toisen.
maanantai 26. elokuuta 2013
Sattumalta lipsahti.
Katsonut joskus kuvani peilistä ja päättänyt unohtaa kuka olen ollut. Istunut tuolille ja käärinyt savukkeen. Potkinut ruman kirjan sivummalle, sulkenut silmäni ja antautunut savun kanavaksi.
Mietin kirjaimia. Laittaisi niitä taas jonoon ja muodostaisi sanoja, jotka lauseiksi järjestettyinä kertoisivat asioista. Alkaa tuntua taas siltä, että jokainen onnistunut merkitys on kokijan hetkellinen harha. Sub Specie aeternitatis sarja satunnaisia lottovoittoja, epätodennäköisyyksien välttämätöntä aktualisoitumista äärettömässä satunnaisuuksien prosessissa. Ei meitä ole olemassa sillä tavoin kuin uskomme. Ei ole koskaan ollut emmekä me jatku tai ole me tulevaisuudessa. Sattumalta lipsahti.
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Kahvimukin kylmä keramiikka
Kahvimukin kylmä keramiikka kämmenen sylissä.
Aistin atomit.
Käden uurteet, elämän kaiuttomat kanjonit, eletty
on.
Juoman maku, tarkoituksen inflaatio,
vaikutus hajoaa suuntiin ja intentio on äkillisesti karu sattuma.
Kahvin maun kaipuu,
kuin toivoisi takaisin jotakin merkityksetöntä päivää kahden
merkityksellisen päivän välissä
tai suorittaisi nielaisun ja jatkaisi katsomista suuntaan
silmillä
ja kädellä ei välittäisi tuntea sitä, mitä sillä tuntee
tai ei.
torstai 22. elokuuta 2013
Kuolleista palautumisen löyhä prosessi
Vanhojen merkintöjen puolihuolimatonta tarkastelua ja läpilukua sekä uudelleen esiinsaattamista, uusien tai syntyvien ajatusten kerroksittainen harso.
In progress: Kaivelen vanhaa materiaalia ja tunnustelen uutta. Wanhat: DreamOnly(.com) & Kuollutpiste (kuollut.arkku.net - RIP Kuollut, tietokantapalvelimen päivitys kuoletti Joomla!n)
torstai 18. heinäkuuta 2013
Olipa kerran....
Istuminen autossa kun toinen henkilö ajaa - etkä tule juurikaan toimeeen tämän kyseisen autokuskin kanssa noin niin kuin muuten, mutta olet pakotettu tälle työmatkalle. Pitkää matkaa, tauotta, pimeässä, laskien omia sormia, muistellen ulkoa runoja tai piin desimaaleja. Kuljettajalla on raivostuttava tapa puhua hitaasti, keskeyttämättä, irrationaalisia lauseita ja virkkeitä ja anekdootteja, joista et saa yhtään mitään selkoa vaikka keskityt. Katseesi eksyy tavan takaa sivupeiliin nähdäksesi itsesi ja todistaaksesi itsellesi, että olet todellinen ja sinä itse etkä mikään kummitus tämän autonomistajan unessa.
Toivot, että auto jäisi hirven alle ja vammauttaisi kuljettajan pysyvästi ja hänen todettaisiin ajaneeen alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena, ja sittemmin menettäisi työnsä, jonka sinä sitten perit tuntuvine palkankorotuksineen ja koska entisen ystäväsi vaimo on vielä hehkeä sekä viriili ja hänen ex-miehensä rullatuolissa erityisvankilassa, tämä vaimo iskee silmänsä sinuun ja hänen entinen miehensä eli sinun entinen työtoverisi löytää vankilassa todellisen seksuaalisuutensa ja sormustautuu latino-tappajan seksiorjaksi ja te kaikki elätte onnellisina elämänne loppuun saakka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)