Hämärässä

Ovella on muistikuva
kun minä puhallan kynttilän henkiin
ja lattia muodostuu allemme.

Lunnaat

On mahdotonta lukea naurulokin lento,
lehtikuusen taipuma
tai päivän vääjäämätön horisontti

Me laskemme orvot
pälyilevät katseet,

hiekanjyvän jonkun silmässä, tähtäimessä
alaston sokeuden piste
ja aforismin veriset lunnaat.

Rakkaudesta

Rakastan, en rakasta, rakastan
ja jotta mikään ei riittäisi, niin.

Pelko on kosminen syli.

Merkintä

Epätodellinen päivä vaani minua
 kuin arvaamaton eläin.
Sanoin sen nimeksi lintu
ja merkitsin sen vieraskirjaan jumalattomin kirjaimin.


Aika
on mennyt tikuiksi,
huomenna
sataa tämän päivän lumet.

Linjasto

Jalat allani minun oli äkkiä kovin kylmä

suljin sormet tiukaksi nipuksi
ettei veri kiertäisi
ja antaisi ilmi kaikkia viestejä yhtäaikaa.

Saate

keitän mustan kahvin seurakseni yöhön
sanat hajallaan kuin heinä
tai huolimaton suunnitelma

ajattelen politiikkaa, ollakseni ajattelematta politiikkaa -


Sanon itselleni hiljaa Ei ja kaikki muut kiellot
vajoan sitten koroillani katuun takoen
kiviä hikinen varteni vauhdissa

juoksu on sanana suora viiva, askelten jana,

menen kahvini taakse piiloon, mutta nousen sieltä taas
jakaakseni merkkini tasan sanojen kesken ja
kukittaakseni tämän
   elottoman pilven

meillä ei ole syntyjämme mukana muuta kuin hampaiden idea.

Muisto

Se, mikä tässä oli joskus jotain,
on nyt ilma kaiken materian välissä
keskityn hengittämään sitä sisään ja ulos

koettaen rekonstruoida eilisen aamukahvin
joka oli kaunis, kauniimpi - niin.

Hetkessä

Kello lyö yhdeksän illalla
ja minä katson kuvani rikki

Kansa päättää, minä en

Ajattelin maalata valkoisen linnun mustaksi
niin se sitten lentelisi eduskuntatalon ylitse
ja kaikki katsoisivat sitä
että olisipa noita mustia enemmän
ja torkahtaisivat hetkeksi seisaalleen pää takakenossa

ja jatkaisivat sitten matkojaan
ja maailma olisi jälleen hyinen paikka
kuten kaikki sen asetelmat

minä voisin olla puu
kaikki sen viisaus
juurilla maassa niin kiinni
ja lehteni väräjäisivät ennen tuulen tuloa

kun sää äkillisesti laskeutuu maiseman ylle
ja kaikki inhimillinen haihtuu pois

Uneliaana

Uneliaana ohitan korvillani melkein kaikki äänet
piirrän huoneen tyhjäksi sulkemalla silmät
laskeudun oktaavia alemmas
sanon nuotin
ja toisen nuotin
tiputellen

kylmä maa herää taas aamulla
ja minä kävelen siinä.

Epäilys

Lasinen massa iskeytyi seinään ja hajosi tuhansiksi pirstaleiksi kaikkialle, levittäen tasaisen jalokivimäisen maton huoneen alastomalle lattialle.

"Sinä!" huusin silmät vihan liekittäminä, "Kaiken aikaa olet sulauttanut itseäsi tuon kristalliesineen kiteisiin päästäksesi sisään, ujuttautuaksesi, kylvääksesi ensin itsesi pienen siemenen huoneeseen ja sitten alettuasi kasvaa lisää ja lisää viattomalta vaikuttaneen alun ympärille ollaksesi aina läsnä ja tukeaksesi harhaluuloasi - ettemme pärjäisi ilman sinua - ja kuullaksesi jokaisen sanamme ja onomatopoeettisen elkeemme, tahditon käärme!".

Tänään, nyt

Tänään on ihmiskunta asettuva tahdottomaksi kollaasiksi minulle. Tarkoittaa: Havaitsemisen päivä, huomaamisen hetki. Siis tänään, nyt, ovat jäsenet ja torsot ja päät seisahtuneet luettavaksi yhtenä huimaavan suurena objektina...kulkuneuvoissa, jalkakäytävillä, asuntojensa rappusilla, talojen katoilla ja kellareissa, ja kaikki yhtä hiljaa. Minun asemani ja sijaintini tässä rujossa rykelmässä: Toivottomasti saarrettu, pakotettuna aistimaan. Ihmisyyden löyhkä, kuin kujan roska-astiasta, viikkoja vanhat jätteet, musertaa minut pilveensä ja minä tahdon kadota, olla poissa, muualla täältä, en tahdo olla osa tätä enkä osa mitään, EN MITÄÄN! Olen kokonainen. Tahdon olla jakamaton minä, spektrini napa, pelkistetty itseys, josta kaikki ihmisyys on raastettu irti ja unohdettu tuhansien muistojen taa ei-koskaan-löydettäväksi.

Toivon lyhyt oppimäärä lisukkeitta

Pääni päällä leijuu sädekehä, jonka nimi on Utopia. Talletan siihen kaikki infernaaliset ajatukseni ja selviän hengissä, vaikka kaikki muu kuolee. Katastrofi on hilpeä leikki. Elämä roikkuu ja valuu sormen päistä, iljettävä elohopea. Ompelen haavoista haarniskan ja ujutan sen ylleni kuin tiukan vaatteen - Kohtaamisen ensimmäinen sanaton oppitunti. Näin voimme nauttia kivun suoraan iholta ja tuntea sen, minkä todella tunnemme.

Kipu on hellä lääke

Sana menee valon taakse piiloon ja minun tulee kylmä kuin oikeussalissa. Nostan sormet peitoksi ja ajattelen jotain unohtunutta runoa, jossa puhuttiin kivusta. Kipu on hellä lääke. Tuskalla lähtevät kaikki vaivat. Viillän sieluni auki kuin palon.

Ilma on paksua hengittää. Avaan teorian, mutta unohdan heti kaikki käsitteet ja kellun tekemisessä. Lamppu hengittää iholleni ja tiedän, että toivoa ei ole edes ollut. Kohdusta sudenkuoppaan, oivallinen kaari, hallitsematon pyrähdys. Me olemme, jotta jokin olisi. Näitä mietittyäni sytytän savukkeen tulella ja hylkään puoli kirjahyllyä. Indeksi.

Avaisin pullon, jos minulla olisi. Joisin tietoni pois - ja olisin onnellinen kunnes kuolisin ja kaikki ajatukset minussa.

Jäljillä

Tästä on mennyt päivän polku.
Luen jäljet
ja kohennan ääneti sieluni tulta.