kun olen tai en ole, makaan tai en makaa, nautin tai en nauti, aina yhtä surkeana ja pettyneenä, petettynä, auringon valkoisten sormien läpäistessä pakkasilman keskellä kiusallista aamua ja aina, aina yhtä kauan!
tästä eteenpäin hikoilen kaulukseni harmaiksi sumeilematta, olen jo siinä pisteessä että minun tai kenenkään muunkaan on turha esittää minulle mitään, minä tiedän ja tunnen maailman ja asiat, tunnen niin pohjasakkoja myöten ja aivan kaikki asiat.
Jos olemme olleet joskus jotakin, jos jotakin todellista saavuttaneet... tai: Jos olisimme!
Niin ääneti osaa nyt maata tämä koko historia ja kumarreltu sivistyksemme, niin ääneti
että en voi kuulla sen koskaan edes olleen olemassa, se on sidottu kuluneisiin kansiin
eikä se puhu, ei huuda, ei julista - niin tyystin ovat vaienneet vuosituhansien laulut
ja loimu; meillä on hyllyissämme haurasta ja mätänevää selluloosaa, josta kuitenkin
onneksi päästään eroon kun kaikki kirjoitetaan nyt kahdella merkillä, joita kukaan ei
ymmärrä eikä halua ymmärtää eikä kenekään onneksi enää edes tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättänet merkkisi tähän: