Ei sillä, että olisin alistunut fatalisti, masokistinen yltiöpessimisti tai muutoin täysin välinpitämätön. Mutta olen kuitenkin huomannut, että otan päivä päivältä vähemmän ja vähemmän paineita yhtään mistään ja koen yhä vähemmän ja vähemmän halua, häpeää tai inhoa yhtään mitään kohtaan. Onko tämä sitten hyvä vai huono merkki, oire orastavasta passivoitumisesta tai viimein puhjennut kaikkien kokemieni selätysten aiheuttama trauma, en tiedä. Kenties tämä on vain aikuistumista. Tai vanhenemista.
Tulkoon mitä tulee, tapahtukoon. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättänet merkkisi tähän: