Kahvimukin kylmä keramiikka kämmenen sylissä.
Aistin atomit.
Käden uurteet, elämän kaiuttomat kanjonit, eletty
on.
Juoman maku, tarkoituksen inflaatio,
vaikutus hajoaa suuntiin ja intentio on äkillisesti karu sattuma.
Kahvin maun kaipuu,
kuin toivoisi takaisin jotakin merkityksetöntä päivää kahden
merkityksellisen päivän välissä
tai suorittaisi nielaisun ja jatkaisi katsomista suuntaan
silmillä
ja kädellä ei välittäisi tuntea sitä, mitä sillä tuntee
tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättänet merkkisi tähän: