Katsonut joskus kuvani peilistä ja päättänyt unohtaa kuka olen ollut. Istunut tuolille ja käärinyt savukkeen. Potkinut ruman kirjan sivummalle, sulkenut silmäni ja antautunut savun kanavaksi.
Mietin kirjaimia. Laittaisi niitä taas jonoon ja muodostaisi sanoja, jotka lauseiksi järjestettyinä kertoisivat asioista. Alkaa tuntua taas siltä, että jokainen onnistunut merkitys on kokijan hetkellinen harha. Sub Specie aeternitatis sarja satunnaisia lottovoittoja, epätodennäköisyyksien välttämätöntä aktualisoitumista äärettömässä satunnaisuuksien prosessissa. Ei meitä ole olemassa sillä tavoin kuin uskomme. Ei ole koskaan ollut emmekä me jatku tai ole me tulevaisuudessa. Sattumalta lipsahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättänet merkkisi tähän: