Béla BARTÓK: For Children

Sanon epäröimättä suullani sanat ja puhaltelen ilmaa väliin. Ajattelen tietoisesti jotakin lapsuuteni hetkeä, jona istuin pellon keskellä piikikkään heinäseipään varjossa hikoillen ja korvat kärpästen surinasta lukossa. Mielenkiintoinen ote elämästä. Eräs hetki ja sen kaiut. Jokainen hetki on sellaisenaan funktio - ei pidä vähätellä merkityksellisyyttä, sillä jokainen pieni sisältää kaikki suuremmat. Kuin maailmankaikkeus kirjoitettuna partikkeliin. Pienessä liikkeessä kaikkeuden koko kaari. Kämmenen läimäys paljasta olkaa vasten, paarman raato putoaa. Ja kaikki kuolemat tässä yhdessä, koko luomakunnan tuho.

Oi kaikkeus, anna edes jonkin loppua ja haihtua pois, edes joskus! Mutta minä tiedän. Sen tavan, jolla aika juoksuttaa tapahtumista ja jokaisessa tilanteessa piilevän maailmankaikkeuden. Ajattelen, että tahdon unohtaa kaikki unohtamani asiat, tahdon olla puhdas kaikkeudesta, eksistenssin neitseys, maan kamaran suola ja kaikki vedet -.