Osaamatta heittäytyä rennoksi ja karistaa ajatukset kouristun keskelle lausetta jäätyen kiinni sanoihini kuin mikäkin ruoste. Kuitenkin ominaispiirteeni, harhailu, ottaa pian vallan ja tuotapikaa pujottelen sanojen ja ajatusten sokkelossa piittaamatta, huoletta, taipuisana kuin kaisla ja murtumattomana kuin joustava muovi, tässä tilassa tiedän, mikä ei ole olennaista ja vain tämä epäolennainen on minulle olennaista, täyttä, olemassolevaa, vakaasti vallitsevaa ja kaiken massan kannattavaa nestettä, nestettä, jonka viskositeetti ja samettinen hohto antavat sille niin ominaisen alkuvoimaisen elementin luonteen, voimakkaan massan, jossa ajattelu levittäytyy ja kasvattaa villit, joustavat terälehdet ja pian on usvan keskeltä mahdotonta erottaa mitään yksittäistä, kaikki on levittäytynyt tasaisesti paletille joka potentiaalisesti omaa jokaisen muodon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättänet merkkisi tähän: