Runoutta runoudesta, kirjoituksia kirjoituksista, taidetta taiteesta, kulttuuria kulttuurista.
tiistai 21. tammikuuta 2014
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Kansa päättää, minä en
Ajattelin maalata valkoisen linnun mustaksi
niin se sitten lentelisi eduskuntatalon ylitse
ja kaikki katsoisivat sitä
että olisipa noita mustia enemmän
ja torkahtaisivat hetkeksi seisaalleen pää takakenossa
ja jatkaisivat sitten matkojaan
ja maailma olisi jälleen hyinen paikka
kuten kaikki sen asetelmat
minä voisin olla puu
kaikki sen viisaus
juurilla maassa niin kiinni
ja lehteni väräjäisivät ennen tuulen tuloa
kun sää äkillisesti laskeutuu maiseman ylle
ja kaikki inhimillinen haihtuu pois
perjantai 13. joulukuuta 2013
Uneliaana
Uneliaana ohitan korvillani melkein kaikki äänet
piirrän huoneen tyhjäksi sulkemalla silmät
laskeudun oktaavia alemmas
sanon nuotin
ja toisen nuotin
tiputellen
kylmä maa herää taas aamulla
ja minä kävelen siinä.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Epäilys
Lasinen massa iskeytyi seinään ja hajosi tuhansiksi pirstaleiksi kaikkialle, levittäen tasaisen jalokivimäisen maton huoneen alastomalle lattialle.
"Sinä!" huusin silmät vihan liekittäminä, "Kaiken aikaa olet sulauttanut itseäsi tuon kristalliesineen kiteisiin päästäksesi sisään, ujuttautuaksesi, kylvääksesi ensin itsesi pienen siemenen huoneeseen ja sitten alettuasi kasvaa lisää ja lisää viattomalta vaikuttaneen alun ympärille ollaksesi aina läsnä ja tukeaksesi harhaluuloasi - ettemme pärjäisi ilman sinua - ja kuullaksesi jokaisen sanamme ja onomatopoeettisen elkeemme, tahditon käärme!".
torstai 5. joulukuuta 2013
Tänään, nyt
Tänään on ihmiskunta asettuva tahdottomaksi kollaasiksi minulle. Tarkoittaa: Havaitsemisen päivä, huomaamisen hetki. Siis tänään, nyt, ovat jäsenet ja torsot ja päät seisahtuneet luettavaksi yhtenä huimaavan suurena objektina...kulkuneuvoissa, jalkakäytävillä, asuntojensa rappusilla, talojen katoilla ja kellareissa, ja kaikki yhtä hiljaa. Minun asemani ja sijaintini tässä rujossa rykelmässä: Toivottomasti saarrettu, pakotettuna aistimaan. Ihmisyyden löyhkä, kuin kujan roska-astiasta, viikkoja vanhat jätteet, musertaa minut pilveensä ja minä tahdon kadota, olla poissa, muualla täältä, en tahdo olla osa tätä enkä osa mitään, EN MITÄÄN! Olen kokonainen. Tahdon olla jakamaton minä, spektrini napa, pelkistetty itseys, josta kaikki ihmisyys on raastettu irti ja unohdettu tuhansien muistojen taa ei-koskaan-löydettäväksi.
torstai 7. marraskuuta 2013
Toivon lyhyt oppimäärä lisukkeitta
Pääni päällä leijuu sädekehä, jonka nimi on Utopia. Talletan siihen kaikki infernaaliset ajatukseni ja selviän hengissä, vaikka kaikki muu kuolee. Katastrofi on hilpeä leikki. Elämä roikkuu ja valuu sormen päistä, iljettävä elohopea. Ompelen haavoista haarniskan ja ujutan sen ylleni kuin tiukan vaatteen - Kohtaamisen ensimmäinen sanaton oppitunti. Näin voimme nauttia kivun suoraan iholta ja tuntea sen, minkä todella tunnemme.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Kipu on hellä lääke
Sana menee valon taakse piiloon ja minun tulee kylmä kuin oikeussalissa. Nostan sormet peitoksi ja ajattelen jotain unohtunutta runoa, jossa puhuttiin kivusta. Kipu on hellä lääke. Tuskalla lähtevät kaikki vaivat. Viillän sieluni auki kuin palon.
Ilma on paksua hengittää. Avaan teorian, mutta unohdan heti kaikki käsitteet ja kellun tekemisessä. Lamppu hengittää iholleni ja tiedän, että toivoa ei ole edes ollut. Kohdusta sudenkuoppaan, oivallinen kaari, hallitsematon pyrähdys. Me olemme, jotta jokin olisi. Näitä mietittyäni sytytän savukkeen tulella ja hylkään puoli kirjahyllyä. Indeksi.
Avaisin pullon, jos minulla olisi. Joisin tietoni pois - ja olisin onnellinen kunnes kuolisin ja kaikki ajatukset minussa.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Béla BARTÓK: For Children
Sanon epäröimättä suullani sanat ja puhaltelen ilmaa väliin. Ajattelen tietoisesti jotakin lapsuuteni hetkeä, jona istuin pellon keskellä piikikkään heinäseipään varjossa hikoillen ja korvat kärpästen surinasta lukossa. Mielenkiintoinen ote elämästä. Eräs hetki ja sen kaiut. Jokainen hetki on sellaisenaan funktio - ei pidä vähätellä merkityksellisyyttä, sillä jokainen pieni sisältää kaikki suuremmat. Kuin maailmankaikkeus kirjoitettuna partikkeliin. Pienessä liikkeessä kaikkeuden koko kaari. Kämmenen läimäys paljasta olkaa vasten, paarman raato putoaa. Ja kaikki kuolemat tässä yhdessä, koko luomakunnan tuho.
Oi kaikkeus, anna edes jonkin loppua ja haihtua pois, edes joskus! Mutta minä tiedän. Sen tavan, jolla aika juoksuttaa tapahtumista ja jokaisessa tilanteessa piilevän maailmankaikkeuden. Ajattelen, että tahdon unohtaa kaikki unohtamani asiat, tahdon olla puhdas kaikkeudesta, eksistenssin neitseys, maan kamaran suola ja kaikki vedet -.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Unohdus
Olin juuri astunut huoneen laidan ylitse
ja puhaltanut eilisen olan yli
kun sanoit ettei mennyt kuole kulkemalla,
kaikki matkani piirtyivät lattialle
ja sinun silmäsi olivat sumeilemattomat ruusut.
lauantai 12. lokakuuta 2013
perjantai 11. lokakuuta 2013
Solitudi
Puheen ääni murtuu hiljaa valoisassa huoneessa auringon keilaan, jossa pöly huolettomasti tanssii. Asia jää minulle epäselväksi, puhe jää pelkäksi puheeksi, sattumanvaraiseksi ja tarkoituksettomaksi foneettiseksi äänen leikiksi. Tarttuisin tätä ääntä kädestä - jos sillä olisi käsi - ja tanssisin sen kanssa tyhjän huoneen musiikin.
Taittelen tilanteen taskuuni ja opetan itseni katsomaan eteenpäin: Tämä huone ja minä olemme astuneet liian valmiiseen maailmaan aivan liian valmiina. Me olemme veistetyt muotoon, joka ei jousta, ja tämän muodon sisällä sielut vääntelehtivät, ongenkoukun madot, kuin vain viimeistä hetkeään vailla.
Silmäni sanovat, että niiden jaksaminen katkesi ja muurautuvat umpeen.
Such a waste
Maan ääni kun aamu laskeutuu sen päälle. Mietin omaa lauseenjäsenyyttäni päivän koittaessa enkä juurikaan etene päätelmissäni. Omituinen risukasa kaikenlaisia ylijäämäajatuksia ja mietelmän roippeita, joiden hyötykäyttö lienee mahdotonta.
torstai 10. lokakuuta 2013
Kumarassa, nöyränä
Anellen yötä ohittamaan. Kumarassa, nöyränä. Vihaisena ja katkerana kuin päivänkoitto.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Toteutumaton
Ei ole jäljellä yhtäkään oikeaa suuntaa tai tekoa. On vain historia, joka ei koskaan toteutunut ja sen historian nimi on Tulevaisuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)