Kuin unen

Minä olen nähnyt itseni kuin unen

kylmä tuuli nuolee katujen ihoa
              jokainen askel
jokainen ele, liike
uppoaa maisemaan kuin ohjus

minun syöpyessäni aamun silmiin
          sormet auki, rivo ruumis
kuin tympeä säkki ja sen
                            mitätön sielu.

Olen vaiti, valoton

Seinillä surujen varjot.

Olen vaiti, valoton, sormet
                      putovat lattiaan

Huudan kaikki syntini suullisella mustaa multaa
ja arpikudos, ruumiin kuori, tuhat unohdettua veritekoa

yksi muistettu maalaa punaisiksi kaikki

Tulevaisuus on reikä kankaassa, olen
       ajatellut hukkua mieleeni hiljaa

olen liian lapsi, elääkseni,
                       veri
piirretty rumiin suoniin.

Vapaudelle sanoa

Harhaillen

Osaamatta heittäytyä rennoksi ja karistaa ajatukset kouristun keskelle lausetta jäätyen kiinni sanoihini kuin mikäkin ruoste. Kuitenkin ominaispiirteeni, harhailu, ottaa pian vallan ja tuotapikaa pujottelen sanojen ja ajatusten sokkelossa piittaamatta, huoletta, taipuisana kuin kaisla ja murtumattomana kuin joustava muovi, tässä tilassa tiedän, mikä ei ole olennaista ja vain tämä epäolennainen on minulle olennaista, täyttä, olemassolevaa, vakaasti vallitsevaa ja kaiken massan kannattavaa nestettä, nestettä, jonka viskositeetti ja samettinen hohto antavat sille niin ominaisen alkuvoimaisen elementin luonteen, voimakkaan massan, jossa ajattelu levittäytyy ja kasvattaa villit, joustavat terälehdet ja pian on usvan keskeltä mahdotonta erottaa mitään yksittäistä, kaikki on levittäytynyt tasaisesti paletille joka potentiaalisesti omaa jokaisen muodon.

Unettomuudesta

Emile Ciorankin kärsi niin monen muun ohella unettomuudesta ja piti sitä jopa porttina maailman absurdiuden kokemiseen. Itse näkisin unettomuuden pikemminkin välttämättömänä ja vääjäämättömänä oireena tästä absurdiuden kokemuksesta.

Leimattu

Olen maalannut suullani olemisen lasiin ja toiselta puolelta katsottuna se oli oikea suu. En liiemmin piitannut, koska minun tuli kiire allekirjoittaa jokainen eleeni ja paiskata kauas jokainen kengänpohjaani tarttunut muren. Elehtiminen on ikuista leimaamista. En tahdo, että minusta jää mitään epätäydellisiä jälkiä.

Hämärässä

Ovella on muistikuva
kun minä puhallan kynttilän henkiin
ja lattia muodostuu allemme.

Lunnaat

On mahdotonta lukea naurulokin lento,
lehtikuusen taipuma
tai päivän vääjäämätön horisontti

Me laskemme orvot
pälyilevät katseet,

hiekanjyvän jonkun silmässä, tähtäimessä
alaston sokeuden piste
ja aforismin veriset lunnaat.

Rakkaudesta

Rakastan, en rakasta, rakastan
ja jotta mikään ei riittäisi, niin.

Pelko on kosminen syli.

Merkintä

Epätodellinen päivä vaani minua
 kuin arvaamaton eläin.
Sanoin sen nimeksi lintu
ja merkitsin sen vieraskirjaan jumalattomin kirjaimin.


Aika
on mennyt tikuiksi,
huomenna
sataa tämän päivän lumet.

Linjasto

Jalat allani minun oli äkkiä kovin kylmä

suljin sormet tiukaksi nipuksi
ettei veri kiertäisi
ja antaisi ilmi kaikkia viestejä yhtäaikaa.

Saate

keitän mustan kahvin seurakseni yöhön
sanat hajallaan kuin heinä
tai huolimaton suunnitelma

ajattelen politiikkaa, ollakseni ajattelematta politiikkaa -


Sanon itselleni hiljaa Ei ja kaikki muut kiellot
vajoan sitten koroillani katuun takoen
kiviä hikinen varteni vauhdissa

juoksu on sanana suora viiva, askelten jana,

menen kahvini taakse piiloon, mutta nousen sieltä taas
jakaakseni merkkini tasan sanojen kesken ja
kukittaakseni tämän
   elottoman pilven

meillä ei ole syntyjämme mukana muuta kuin hampaiden idea.

Muisto

Se, mikä tässä oli joskus jotain,
on nyt ilma kaiken materian välissä
keskityn hengittämään sitä sisään ja ulos

koettaen rekonstruoida eilisen aamukahvin
joka oli kaunis, kauniimpi - niin.

Hetkessä

Kello lyö yhdeksän illalla
ja minä katson kuvani rikki

Kansa päättää, minä en

Ajattelin maalata valkoisen linnun mustaksi
niin se sitten lentelisi eduskuntatalon ylitse
ja kaikki katsoisivat sitä
että olisipa noita mustia enemmän
ja torkahtaisivat hetkeksi seisaalleen pää takakenossa

ja jatkaisivat sitten matkojaan
ja maailma olisi jälleen hyinen paikka
kuten kaikki sen asetelmat

minä voisin olla puu
kaikki sen viisaus
juurilla maassa niin kiinni
ja lehteni väräjäisivät ennen tuulen tuloa

kun sää äkillisesti laskeutuu maiseman ylle
ja kaikki inhimillinen haihtuu pois