Muistoja ei ole oikeasti olemassa

 Eniten ääniä minä alan kuulla kun on aivan hiljaista ja on kuin savu hämärtäisi kaiken näettävän. Huoneen neljä varjoa alkavat vaihtaa ajatuksia tai ovat jollakin tavoin vuorovaikutuksessa keskenään kielellä, joka ei ole mitään kieltä oikeastaan. Silloin minä nostan kädelläni kahvikupin huulilleni ja olen kuin en muistaisi mitään ja teeskentelen ajattelevani jotakin oleellista, mistä en ole itsekään selvillä eikä minun täydy.


 On tullut huoneeseen jonkinlainen olemisen haaksirikko ja raskaat ajopuut osuvat minun ruumiiseeni väkivaltaisesti. Suojaan itseäni kaikilla raajoillani kunnes huomaan, että olen eloton esine tai merkityksetön huonekalu ja kaikki tämä ponnistelu on niin turhaa.



 Otsaani pitkin valuu alaspäin kosteaa ja lämmintä verta, joka tuntuu minusta kylmältä. Kokoan kaikki pimeässä haparoidessani löytämäni kirjat suureksi pinoksi, kiipeän pinolle ja yritän tasapainoilla sen päällä ollakseni kastumatta, mutta sitten hajoavat ensin sormet ja varpaat, sitten käsivarret ja jalat ja koko rujo ruumis. Vakuuttuakseni tästä minä en tahdo nähdä minkään enkä kykene. Eniten merkitystä on kaikella sillä tärkeällä, mikä on minulta tällä tavoin saatu unohtumaan.