Pitkä Silta, likainen taivas, ajatukset, jotka nielen kuin oksennuksen

 Kun puu heiluttaa lehtevää häntäänsä taivaan tyhjyydessä, pääsemättä korkeudesta, joka on sen pääsemättömyyden kirous, minä huomaan havaitsevani tämän ja suljen kaikki ruumiini rauhaset etten täyttyisi millään tiedolla enkä millään opilla, että olisin unohtanut äkkiä kaikki ja menisin tyhjään kahvilaan ilman tarkoitusta ja ottaisin märät käsineet kädestä!

 Maa, maisema, kaupungin klaustrofobinen sokkelo, tukka päässäni ja kynnet syntisissä sormissa, jalkani ryhmyiset rungot - enkä minä tahdo muistaa mitään nyt kun olen eksynyt tähän ympäristön ja itseyden paradoksaaliseen fissioon, pelottava ja pelokas Golem, syntisen saven ja saastan synnyttämä tuskainen ja avuton epäsikiö.Minun olisi puhuttava. On asioita jotka imeytyvät minusta muihin niin että minun tulee tuulenkylmä keskellä Pitkää Siltaa, suljen huuleni itsepäisyyden liimalla ettei kukaan näkisi ja antaisi ilmi, piilotan tärkeät asiat ja kaikki muutkin asiat, piilotan yksinäisyyden ja ihmisvihan, ma olen Misanthropos ja vihaan ihmiskuntaa - sa kunpa oisit koira vaan, että voisin sua ees hiukan rakastaa, minun koville kasvoilleni putoaa isoja lumihiutaleita, jotka polttavat mutta minä en aio ilmaista mitään enkä tänään edes yhtään hengittää.

 Mietin että tässä kaupungissa Sotamarsalkasta tehdään inhottava homo ja että siihenkin minun pitäisi kehittää järkeenkäypä, sovinnainen ja konservatiivinen mielipide, mutta sitten tulee vastaan synkkiä ihmisiä kovin monta ja ajattelen vahingossa, että kaikilla miehillä on verkkosukat farkkujen alla - sitten olen tyytyväinen itseeni ja olen tullut myös sillan loppuun, missä uhkaava liikennevalo murhaa minut punaisella kykloopinsilmällä enkä minä enää liiku yhtään ennen kuin illalla kun olen menossa taas sänkyyn ettei minun tarvitsisi yhtään enää nukkua kun tietokoneen ruudun valo vangitsee minut täksikin yöksi ja syö kaikki minun tekemättömät tekoni ja sanat, joita en tänäänkään kirjoita.

x