Palatessamme vajoamme maahan

 Kun me saavumme perille, meitä odotetaan. Joka puolella ympärillämme vilisee juhlapukeisia ihmisiä erilaisin juhlakaluin, pillein, viirein ja lipuinParaati varustettuina ja heidän vaaleat hiuksensa liehuvat tuulessa kuin keltainen pumpuli. Me olemme hämmentyneitä ja voimattomia, menemme ihmisten keskelle, samalla hetkellä meitä ei kuitenkaan enää muisteta ja kaikkialla vallitsee nimeämätön ja pelottava juhla telttoineen ja torvineen ja juoksentelevine lapsineen. Erilaisia juhlaruokia ja herkkuja on tarjolla kaikille hienosti katetuilla pöydillä ja ihmiset ovat meille tuntemattomia ja heidän silmänsä loistavat, mutta meidän eivät.

 Olemme tulleet vieraiksi ja viittamme ja hiuksemme valuvat voimattomina maata kohti. Seisomme keskellä etäisen naurun ja riemun merta tietämättä mistä olemme tulossa. Kivetymme paikoillemme ja kätemme riippuvat velttoina kupeillamme ja tunnemme, että emme ole valmiita mihinkään ja sininen taivas peittää meidät pimeydeltä. Jos jotakin olisi nyt tehtävissä, me emme tekisi sitä.