Kirjallista puhetta ja hypertekstiä

 Onnistuin pitkästä aikaa hilaamaan itseni antikvariaattiin. Jostakin syystä nämä sinänsä mitä antoisimmat ja viihdyttävimmät vierailuni ovat vuosien varrella jonkin verran vähentyneet. Meillä on nyt globaali verkko. Se pyrkii jatkuvasti todistamaan, ettemme tarvitse muuta mediaa, tai ylipäätänsä mitään muuta kuin sen. Hämähäkin liimaava seitti, pyristelemme tämän verkon vankeina ja pyöritämme illuusiota vapaudesta, jonka kuvittelemme saavuttavamme, kun pääsemme kaikkialle naputtelemalla urleja ja klikkailemalla linkkejä. Meilaamme, uppaamme, loudaamme, mesetämme, surffaamme, kuvittelemme verkostoituvamme ja uskomme (ainakin vielä toistaiseksi mainstream vie tähän ilmansuuntaan) vakaasti ja tiedostamattomasti, että tämä roihuamalla leviävä verkkokollektiivi on informaation ja osallistumisen hekumallinen taivas. Todellisuudessa tieto ei kasva ja jakaudu Internetissä: Se kasvaa, laajenee, vääristyy, mutatoituu, degeneroituu. Hitaasti, mutta varmasti - ja eksponentiaalisesti kiihtyvällä vauhdilla kuten hardwaren kapasiteetin ja suorituskyvyn kasvu.

 Jonakin vähemmän kauniina päivänä joku satunnainen olento haluaa lukea jonkun tunnetun tekijän tunnetun teoksen, googlaa sen esiin ja lukee joko online tai imuttaa tekstin koneelleen, lukee sen, kenties vielä printtaa ja jakaa sitä, luottaa siihen ja sen aitouteen. Tämä kokemus alkaa aina jossakin vaiheessa projisoitua kokijansa ulkopuolelle, ystävien tai työyhteisön tai verkkoyhteisön kautta - todellisuudessa tämä onneton olentoon  saattanut omaksua aivan kenen tahansa kirjoittamaa ja aivan kenen tahansa levittämää aivan mitä tahansa kirjallista jätettä tai muuten vain matkan varrella pahasti ja radikaalisti kärsinyttä informaatioroinaa, jonka yhteneväisyys tarkoitetun kanssa on olematon.

 En kapinoi netti-ilmiötä vastaan. Se on turhaa. Internetin kettupojaksi minusta ei ole - pikemminkin olen upottanut itseni tähän suohon päälakea myöten muiden mukana. Mutta samalla pyrin vaalimaan traditionaalista tiedonvälitystä ja sosiaalista kanssakäymistä. Digitaalinen ee-kirja tai virtuaalinen simulaatio omaksuttavaksi tarkoitetusta aiheesta ei korvaa kokemustani esimerkiksi seuratessani vanhojen kirjojen selkämysten loppumatonta riviä pölyisen divarin hyllysokkeloissa tai sisäänastumisen tunnelmaa Kansalliskirjastoon sen mykistävässä tiedon hiljaisuudessa.

 Se siitä. Löysin pari Pekka Piirron runokokoelmaa, joista toista - Niin monta kertaa Mozart - en ollut aiemmin lukenut. Sitten osui silmiini oikea löytö - vastasi näin kalastustermejä käyttääkseni suuremmanpuoleista ahventa mato-ongella pyydettynä vaikka ei aivan vanha ja suuri lohi ollutkaan - nimittäin Paavo Haavikon *'Runoja matkalta salmen ylitse' vuodelta -73 ja maksoin siitäkin lopulta - koko saaliin hinta yhteenlaskettuna ja sitten yksittäisiin teoksiin jaettuna - yhden euron. Eikä siinä kaikki: Samaan lottopottiin osui Heikki Asunnan kohtalaisen hyväkuntoinen ensipainos 'Ristikkoikkuna' (1931).

 Näitä löytämisen kokemuksia ja sittemmin kotona kirjojen parissa vietettyjä yöllisiä hetkiä lukulampun kotoisassa valossa en vaihtaisi hauskaan chättiin, useampaan uuteen ja hauskaan vastakkaista sukupuolta olevaan, lupaavaankaan nettituttuun - saati sitten nettiseksiin tai konsolipelisessioon. En edes uuteen läppäriin, kun vanha nimittäin otti ja hukkui, elikkä katosi.