Ihmisen juuri

Kävelin metsään äkillisesti, suunnittelematta,
            sattumoisin
 saniaiset, nokkoset ja okaat sääriä nuollen
kun saapastelin pienen lammen
              ruohoiselle rannalle

pinnalla kellui korsia ja lehtiä
 ja siitä heijastuin minä itse silloin
          kun minä olin ihan pieni
ymmärsin äkkiä kuvani uudella tavalla
   
minä olin kaiken kaihon messias, kuvajainen
ihmisenjuuri

  verinaarmut pohkeissa,

         kauan olin siinä, ihan minä eikä
      kukaan muu.