The disease had sharpened my senses

Minun käteni menee kynälle ja näppäimistölle aivan liian omavaltaisesti. Olen menettänyt kirjoittamisen kontrollin ja sormeni suorittavat sitä alituisesti, niillä on oma Tahto, luiset ja ryhmyniveliset sormet laptopin näppäimistöllä kuin ylivilkkaat hiiret, hypnoottisella rytmillään ne puhuvat asioita, joita en edes ajattele. Kuinka tästä pääsee ulos minä kysyn, mutta toisaalta nautin sanojen lennosta ja flowsta ja rakastan koko prosessia ja olen ylpeä itsetietoisista sormistani: Just bring it! kestän sen ja kestän kaiken, rehellisyys ei peri maata, mutta katumus kyllä. Katkeroituminen on irtipäässyt ja karannut helvetin lieska. Kykenen kuulemaan sen palavan ja aika ajoin se polttaa kivuliaasti, mutta marttyyriksi itseni rakennettuani elän tulen kanssa omalaatuisessa symbioosissa ja polttaisin nyt savukkeen mitä suurimmalla antaumuksella jos se olisi mahdollista - harva asia enää on.


TRUE! --nervous --very, very dreadfully nervous I had been and am; but why will you say that I am mad? The disease had sharpened my senses --not destroyed --not dulled them. Above all was the sense of hearing acute. I heard all things in the heaven and in the earth. I heard many things in hell. How, then, am I mad? Hearken! and observe how healthily --how calmly I can tell you the whole story.

Edgar Allan Poe 1843