Kerran rannalla

 Satamassa mastot puhkovat ilmaa kun kuljeskelen Helsingissä kaupungin rantoja ympäri päämäärättä. Näen kuinka lokki syöksyy korkeuksista nappaamaan kalan vedestä.

 En tunne sääliä kalaa kohtaan enkä myöskään sympatiaa lokkia, mutta jokin tässä asetelmassa juuri tänään on raadollisen kaunista: Puhdas, selkeä elooonjäämiskamppailun demonstraatio. Olen todistamassa lajinkehityksen ja yksilön selviytymisen ja sopeutumisen näytelmää, jossa vahvemman suku jatkuu.

 Olenko minä lintu vai kala, kysyn itseltäni. Olen molemmat enkä kumpikaaan, puhdas observoija, outsider, olen kuitenkin varsin varma siitä, että ateria maistuu lokille siinä missä chateaubriand minulle. Julmaa, kaunista, karua, totta.