Runoutta runoudesta, kirjoituksia kirjoituksista, taidetta taiteesta, kulttuuria kulttuurista.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Minä en predestinoidu


Menkää jo pois minun sisältäni kaikki muukalaiset

Minä riitän vain omalle organismilleni.


Ja sanoinkin jo, vihaan aurinkoa kun se keihästää silmäni

             likaisilla syömäpuikoilla

repii ne irti ja kusee sitten tyhjiin kuoppiin, kaataa suolaa päälle.

    - ja kaikki tämä helvetillinen vaiva vain -

viimeiseen asti: Minä en predestinoidu

   on aivan liian helppoa
pettää kaikki odotukset, sen

 me kuormasta pudonneet olemme surulliset ammattilaiset:

mutta osaamme myös pudota kuin kissa kerroksista

        tämä on mainittava ominaisuus

Vaahteran märät tulen väriset lehdet

     ovat sytyttäneet Helsingin kadut tuleen

tätä seuraa kausi, ja sitten taas uusi, minä olen silloin
maatunut vaahteranlehtien mukana

kunpa puilla olisi vielä joskus oikeus elää
  villi ja intohimoinen, sielukas
   elämä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättänet merkkisi tähän: